Tekijä: Gerritsen, Tess
Kirja: Joka tulella leikkii
Julkaisutiedot: Helsinki: Otava, 2016
Sivumäärä: 238
ISBN: 918-951-129-694-2
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Amerikkalainen viulisti Julia Ansdell löytää antikvariaatista ostamansa nuottivihon välistä tuntemattoman säveltäjän käsin kirjoitetun kappaleen. Palattuaan kotiin hän soittaa sävellystä kotona kolmevuotiaan tyttärensä Lilyn leikkiessä. Julia on syventynyt kappaleen soittoon kun yhtäkkiä tuntee kipua reidessään, hänen tyttärensä on iskenyt lasinsirpaleen hänen reiteen. Tämä on jo toinen kerta kun tytär on muuttunut väkivaltaiseksi kappaletta kuunnellessaan. Julia on varma, että jokin valssissa on sairastuttanut hänen perheensä ja muuttanut hänen tyttärensä.
Julia ryhtyy selvittämään sävellyksen alkuperää ja matkustaa Venetsiaan ystävättärensä kanssa. Jäljet johdattavat hänen toiseen maailmansotaan ja nuoreen juutalaissäveltäjään, Lorenzo Todescoon ja hänen perheeseen, joka jäi juutalaisvainojen uhriksi. Lorenzon kirjoittama kappale kietoo Julian mukaan elämänsä seikkailuun vaarantaen oman ja muiden hengen.
Joka tulella leikkii on mukaansatempaava kirja. Siinä hypitään Julian ja Lorenzon tarinoitten välillä tavalla joka pitää mielenkiinnon yllä. Kirja loppuratkaisu on mielenkiitoinen, ennalta odottamaton.
Tess Gerritsen on itse säveltänyt Joka tulella leikkii -romaanissa esiintyvän kappaleen ”Incendio” ja sen voi kuunnella hänen omilta kotisivuiltaan.
- Kati
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden kirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuukauden kirja. Näytä kaikki tekstit
perjantai 23. joulukuuta 2016
torstai 24. marraskuuta 2016
Kuukauden kirja: marraskuu
Tekijä: Williams, John
Kirja: Butcher’s Crossing
Julkaisutiedot: Helsinki : Bazar, 2016
Sivumäärä: 334 s
ISBN: 978-952-279-207-5
Saatavuustiedot Helmetistä täältä
John Williams (1922–1994) nousi
kirjallaan Stoner kuuluisuuteen pari vuotta sitten, 50 vuotta kirjan ilmestymisen
jälkeen. Se on onni, koska kirjailijan alun perin vuonna 1960 julkaistu
Butcher’s Crossing vahvistaa Williamsin oleva erinomainen kirjailija ja
kuvailun mestari. Ilman Stonerin suosiota myös tämä hänen muu tuotantonsa olisi
saattanut jäädä unholaan, mikä olisi ollut suuri menetys lukuharrastajien
näkökulmasta.
Butcher’s Crossing on
lännentarina myös niille, jotka eivät pidä lännentarinoista. Se alkaa, kun
parikymppinen Will Andrews saapuu pieneen Butcher’s Crossingin kylään keskelle
preeriaa. On vuosi 1873. Andrews on keskeyttänyt yliopisto-opintonsa ja
nostanut rahansa uskoen löytävänsä oikean suunnan elämälleen lännestä, keskeltä
karua luontoa. Kun paikallinen kokenut metsästäjä kertoo syrjäisellä seudulla
laiduntavasta valtavasta puhvelilaumasta, on Andrewsin määränpää selvillä: hän
haluaa lähteä metsästysretkelle.
Pian neljän miehen joukkio
suuntaa kohti salaisuutena pysynyttä vuoristolaaksoa. Vaikka matkan
tarkoituksena on metsästys, motiivit, joiden vuoksi miehet ovat mukana, ovat
kullakin erilaiset. Miehet reagoivat pitkään matkaan, erämaahan ja tiiviiseen
yhteiseloon hyvin eri tavoin, mitä on kiehtovaa seurata. Williamsin kerronta on
näennäisen pelkistettyä, mutta hän onnistuu hyvin vähäeleisesti luomaan todella
vahvan ja erikoisen tunnelman: henkilöhahmojen kokemukset ja tuntemukset
ankarassa erämaassa pystyy todella myötäelämään tekstin kautta. Vahva tunne
tapahtumien keskellä olemisesta on sitäkin hienompi, kun kyseessä on 1800-luvun
lopun kansasilainen erämaa.
Kyseessä on paitsi lännenromaani,
myös eräänlainen kasvukertomus sekä kirja ihmisen suhteesta luontoon ja toisiin
ihmisiin. Kirja ei anna valmiita vastauksia roolihahmojen motiiveista
toiminnalleen, vaan pakottaa miettimään, miksi he toimivat kuten toimivat.
Vaikka motiiveja ei selitetäkään, henkilöhahmot ovat uskottavia ja
todentuntuisia. Siitä huolimatta, että kaikki päähenkilöt ovat miehiä, kirja käsittelee
ihmisyyttä laajemmalla, yleisellä tasolla.
Aivan Stonerin tasolle Williams
ei Butcher’s Crossingissa yllä, mutta kyseessä on hieno teos joka tapauksessa.
Hyvin erilaisista lähtökohdista huolimatta nämä kaksi kirjaa kertovat ennen
kaikkea ihmisyydestä. Jos pitää Stonerista, pitää lähes varmasti myös Butcher’s
Crossingista!
- Heidi Kuutti
perjantai 14. lokakuuta 2016
Kuukauden kirja: lokakuu
Tekijä: Rothfuss, Patrick
Kirja: Tuulen nimi
Julkaisutiedot: Helsinki : Kirjava, 2010
Sivumäärä: 649 s
ISBN: 978-952-5802-04-7
Saatavuustiedon Helmetistä täältä.
Kuninkaansurmaajan kronikan
ensimmäisessä osassa sarjan päähenkilö Kote elää aivan tavallista syrjäkylän
majatalon isännän elämää. Majatalon asiakaskunta koostuu lähes päivittäin
harvahkosta kanta-asiakas porukasta, jolla on tapana kokoontua Taivalpaaden
majataloon vaihtamaan kuulumisia ja kuuntelemaan kylän tarinankertojan tuttuja
sankaritarinoita menneiltä ajoilta.
Kylän maantierosvojen ja sotien
varjostama arki synkkenee entisestään, kun kylän laitamilla alkaa liikkua
hämähäkkimäisiä hengenvaarallisia otuksia, joita kyläläiset kutsuvat
demoneiksi. Kote, joka on kylässä viettämästään vuodesta huolimatta edelleen
muukalainen, herättää hämmästystä tietäessään mitä otukset oikeasti ovat,
muttei suostu kertomaan mistä hänen tietonsa ovat peräisin.
Samoihin aikoihin kylään saapuu
uusi muukalainen, Kronikoitsija, Kirjailija ja elämänkerturi. Hän on saanut tietää,
että Kote onkin legendaarinen Kvothe, jonka nimeen on liitetty lukuisia
tarinoita. Osa tarinoista on silkkaa puppua tai niitä on liioiteltu roimasti.
Kronikoitsijaa kiinnostaa kuitenkin tarinoiden taustalla oleva totuus, ja hän
painostaa Kvothea, kunnes tämä suostuu kertomaan todelliset elämänsä vaiheet.
Tarinan kertomiseen kuluu kolme
päivää, Tuulen nimi kattaa ensimmäisen. Päivän aikana Kvothe kertoo
lapsuudestaan perheensä seurassa, joka sukunsa Edema Ruhien perinteitä noudattaen
elää kiertelevää trubaduurien ja näyttelijöiden elämää. Hän kertoo myös arkanisti Abenthyn opetuksesta
tieteiden ja taikuutta muistuttavan sympatian
parissa. Monien vastoinkäymisien jälkeen
hän päättää hakea opintojensa menestyneisyyden innoittamana yliopistoon,
jatkamaan kesken jääneitä opintoja. Tämä onkin hänen sukunsa huonon maineen ja
oman rahattomuutensa vuoksi liki mahdotonta.
Kvothen tarina jatkuu trilogian
toisessa osassa Viisaan miehen pelko,
mutta trilogian päätösosaa ei ole vielä julkaistu.
- Matti
tiistai 6. syyskuuta 2016
Kuukauden kirja: syyskuu
Tekijä:
Brooks, Geraldine
Kirja:
Islamin naisten salattu elämä / Geraldine Brooks ; suomentanut Susanna
Ylä-Havanka
Julkaisutiedot:
Helsinki : Loisto : Nemo, 2006 (Juva : WS Bookwell)
Sivumäärä:
352 s
ISBN: 952-459-571-0
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
”Käske uskovien naisten pitää katseensa kurissa ja varjella
siveyttään, olla näyttämättä muita sulojaan kuin niitä, jotka tavallisestikin
ovat näkyvissä, ja peittää kaulansa hunnulla.”
Koraani, Valon suura
Australialainen toimittaja Geraldine Brooks kiinnostuu
islamin naisten elämästä, kun hänen egyptiläinen tulkkinsa Sahar hylkää äkkiä
yliopisto-opistonsa ja muodikkaan ulkomuotonsa ja pukeutuu islamilaiseen
huntuun, hijabiin. Keskustellessaan Saharin kanssa tämän päätöksestä, nainen
vastaa, että ”Islam on ratkaisu”. Brooks haluaa selvittää, onko mahdollista
löytää uudelleen Koraanin myönteinen sanoma, joka on peittynyt
ääri-islamilaisten väkivallan ja naisten alistamisen jalkoihin. Saadakseen
vastauksen kysymykseensä, Brooks päättää pukeutua itse huntuun ja opiskella
arabiankielen. Näin hän pääsee tutustumaan islamin naisten salattuun elämään.
Työskennellessään kuuden vuoden ajan kirjeenvaihtajana
Lähi-idässä, Brooks ystävystyy lukuisten eri naisten kanssa, joiden asema ja
ajatusmaailma vaihtelevat ääripäästä toiseen. Hän tutustuu palestiinalaiseen
Rahmeen, jonka mies rakastuu nuorempaan naiseen Fatiniin ja ottaa tämän
toiseksi vaimokseen. Brooks pääsee keskustelemaan myös Khomeinin, iranilainen
šiiapapin ja vuoden 1979 Iranin vallankumouksen uskonnollinen ja poliittinen
johtajan, lesken kanssa. Hän tutustuu myös Jordanian kuningatar Nooriin,
Husseinin neljänteen vaimoon, ja naispuolisiin sissisotilaisiin sekä
yliopistotasolla opiskelleisiin liberaalin ajatusmaailman omaaviin
musliminaisiin.
Kirjassa käsitellään mm. naisten suljettua elämää,
sukupuolien erottelua, kunniamurhia sekä naisten kouluttautumista ja
työllistymistä Lähi-idän maissa. Lisäksi kerrotaan nuorten tyttöjen
ympärileikkauksesta, joka ei varsinaisesti kuulu islamin uskoon, vaan on alun
perin Egyptistä peräisin. Tapa on kuitenkin omaksuttu myös joihinkin islamin
haaroihin.
Kirjassa paneudutaan myös profeetta Muhammedin aikoihin ja
paljon kerrotaan hänen lukuisien vaimojen elämästään. Kun saman katon alla asuu
monta naista, eristettynä kotiinsa, voi uskoa, että elämä saattoi olla joskus
aikamoista saippuaoopperaa. Profeetan vaimoista kertovat osuudet olivat kirjan
mielenkiintoisimpien kohtien joukossa, vaikka Muhammedin lukuisat näyt
olivatkin hieman kyseenalaisia, sillä ne tuntuivat ratkaisevan aina profeetan
sen hetkisen ongelman. Kyseenalaista on myöskin se, että profeetan ensimmäinen
vaimo Khadija elätti Muhammedia ja vasta naisen kuoleman jälkeen Muhammed sai
näyn, jonka mukaan mies oli perheen pää ja naisen täytyi jäädä kotiin hoitamaan
kotia ja lapsia.
Vaikka kirja avaakin melko synkän näkymän alistettujen
naisten elämään, suosittelen ehdottomasti kirjan lukemista vähänkään aiheesta
kiinnostuneille. Kirja on kaiken kaikkiaan hyvin ajatuksia herättävä ja ainakin
itselleni päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, kuinka alun perin naisia
kunnioittavasta islamin uskosta on tullut keino naisten alistamiseen.
- Jenni
perjantai 12. elokuuta 2016
Kuukauden kirja: elokuu
Tekijä: Mustonen, Enni
Kirja: Ruokarouva
Julkaisutiedot: Helsinki : Otava, 2016
Sivumäärä: 430 s
ISBN: 978-951-1-28492-5
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
”Ulkoa kuului Kirstin kimeä huuto. Kun ehdin ulko-ovelle, tyttöä ei näkynyt missään. Lähdin juosten lankkusiltaa alas ja huusin niin lujaa kuin pystyin: - Kirsti! Mikä hätänä? Kirkas auringonvalo häikäisi, kun ryntäsin polkua pitkin kohti automobiilia. Kirsti makasi sen takana rähmällään ja piteli kaksin käsin allaan jotakin potkivaa otusta. – Auttakaa! Hän huusi. – Possu yrittää karkuun! – Sainpas sen kiinni! hän julisti ylpeänä, vaikka oli yltä päältä ravassa..”
Ruokarouva on vauhdikas ja mukaansatempaava yhdistelmä historian kuvausta ja yhden sisukkaan yksinhuoltajan arkea. Kirja kertoo omintakeisella tavalla sisällissodan historiaa samalla kuvaten tunnettujen kulttuurin merkkihenkilöiden ja heidän kanssaan asuvan talonväen kiehtovasta elämästä, selviytymisestä ja lopulta odottamattoman onnen löytymisestä…
Enni Mustosen luoma rakastettu hahmo, kodinhoitajattarena toimiva Ida Eriksson asuu tyttärensä Kirstin kanssa 1910-luvun Tukholmassa ja haaveilee Suomeen paluusta. Ida saakin yllättävän perinnön, jonka turvin muuttaa Albergaan perustaakseen sinne täysihoitolan huolimatta sisällissodan uhasta. Idan tytär Kirsti on muuttaessa vasta 8-vuotias nuori neiti, jonka iloinen luonne saa aikaan yhtä jos toista kommellusta matkan varrella. Kirjan sivuilla törmätään aika ajoin tunnettuihin kulttuurin vaikuttajiin, ja esimerkiksi Eino Leinoa kuvataan yksityiskohtaisen kiinnostavalla, henkilökohtaisella, hieman yllättävälläkin tavalla.
Ida löytää lopulta paikkansa täysihoitolan emäntänä ja alkaa kotiutua, vaikka sodan järjettömyys onkin viedä häneltä paitsi elinkeinon – myös hermot. Silti työteliäs Ida saa luotsattua perheensä läpi vaikeuksien, niin taloudellisten huolten kuin sodan tuomien murheiden, lannistumatta ja suoraselkäisellä asenteellaan. Hän ottaa hoitaakseen myös itselleen läheisiä ihmisiä ja onnistuu pitämään langat käsissään haasteellisesta täysihoitolan arjesta huolimatta. Kirjaa lukiessa toivoisi, että Idankin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuisi jotain sellaista, mikä palkitsisi hänen tekemänsä uhraukset, ja tarinan edetessä lukija voi huomata, että se voi hyvin tapahtua… mutta kirja on luettava viimeisille sivuille saakka jotta voi lopulta saada tietää miten Idalle käy.
Ruokarouvaa luettaessa on ajoittain heräteltävä ruotsin kielen taitonsa ymmärtääkseen 1900-luvun alun ruotsin kieleen sekoittunutta vanhaa suomenkieltä. Mutta vaikka kieli onkin hetkittäin haastavaa, se antaa silti lukukokemukseen persoonallisuutta ja kielen koukeroihin tottuu tarinan edetessä. Kirjan kerronta on yksityiskohtaista ja Idan kohdalla myös hyvin henkilökohtaista. Enni Mustonen onnistuu luomaan lukijalleen jännittäviä hetkiä, mutta herättelee myös historiallisilla faktoilla. Ajoittain kirjaa lukee hymy huulilla ja kyyneleet silmissä yhtä aikaa. Pelottomana ja oikeudenmukaisena ihmisenä Ida saa tahtonsa läpi vaikka vastassa olisi kokonainen venäläisarmeija, pari vilkasta pikkutyttöä tai viinaanmenevä Leinon veljespari!
Enni Mustosen aikaisempiin teoksiin perustuva kertomus toimii yksittäisenä tarinana, vaikka on osa laajempaa kirjasarjaa. Aikaisemmat Mustosen teokset ovat sarjan avauskertomus Paimentyttö (2013), toinen romaani Lapsenpiika (2014) ja lopulta kolmas teos Emännöitsijä (2015) jotka kaikki kertovat tarinaa orvoksi jääneen Ida Erikssonin elämästä ja kasvusta itsenäiseksi naiseksi kulttuurissa vaikuttaneiden sukujen palveluksessa. Tämä viimeisin osa Ruokarouva (2016) saa toivottavasti vielä jatkoa, niin jännittävään vaiheeseen se jää.
- Suvi-Tuulia Ahonen
Kirja: Ruokarouva
Julkaisutiedot: Helsinki : Otava, 2016
Sivumäärä: 430 s
ISBN: 978-951-1-28492-5
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
”Ulkoa kuului Kirstin kimeä huuto. Kun ehdin ulko-ovelle, tyttöä ei näkynyt missään. Lähdin juosten lankkusiltaa alas ja huusin niin lujaa kuin pystyin: - Kirsti! Mikä hätänä? Kirkas auringonvalo häikäisi, kun ryntäsin polkua pitkin kohti automobiilia. Kirsti makasi sen takana rähmällään ja piteli kaksin käsin allaan jotakin potkivaa otusta. – Auttakaa! Hän huusi. – Possu yrittää karkuun! – Sainpas sen kiinni! hän julisti ylpeänä, vaikka oli yltä päältä ravassa..”
Ruokarouva on vauhdikas ja mukaansatempaava yhdistelmä historian kuvausta ja yhden sisukkaan yksinhuoltajan arkea. Kirja kertoo omintakeisella tavalla sisällissodan historiaa samalla kuvaten tunnettujen kulttuurin merkkihenkilöiden ja heidän kanssaan asuvan talonväen kiehtovasta elämästä, selviytymisestä ja lopulta odottamattoman onnen löytymisestä…
Enni Mustosen luoma rakastettu hahmo, kodinhoitajattarena toimiva Ida Eriksson asuu tyttärensä Kirstin kanssa 1910-luvun Tukholmassa ja haaveilee Suomeen paluusta. Ida saakin yllättävän perinnön, jonka turvin muuttaa Albergaan perustaakseen sinne täysihoitolan huolimatta sisällissodan uhasta. Idan tytär Kirsti on muuttaessa vasta 8-vuotias nuori neiti, jonka iloinen luonne saa aikaan yhtä jos toista kommellusta matkan varrella. Kirjan sivuilla törmätään aika ajoin tunnettuihin kulttuurin vaikuttajiin, ja esimerkiksi Eino Leinoa kuvataan yksityiskohtaisen kiinnostavalla, henkilökohtaisella, hieman yllättävälläkin tavalla.
Ida löytää lopulta paikkansa täysihoitolan emäntänä ja alkaa kotiutua, vaikka sodan järjettömyys onkin viedä häneltä paitsi elinkeinon – myös hermot. Silti työteliäs Ida saa luotsattua perheensä läpi vaikeuksien, niin taloudellisten huolten kuin sodan tuomien murheiden, lannistumatta ja suoraselkäisellä asenteellaan. Hän ottaa hoitaakseen myös itselleen läheisiä ihmisiä ja onnistuu pitämään langat käsissään haasteellisesta täysihoitolan arjesta huolimatta. Kirjaa lukiessa toivoisi, että Idankin henkilökohtaisessa elämässä tapahtuisi jotain sellaista, mikä palkitsisi hänen tekemänsä uhraukset, ja tarinan edetessä lukija voi huomata, että se voi hyvin tapahtua… mutta kirja on luettava viimeisille sivuille saakka jotta voi lopulta saada tietää miten Idalle käy.
Ruokarouvaa luettaessa on ajoittain heräteltävä ruotsin kielen taitonsa ymmärtääkseen 1900-luvun alun ruotsin kieleen sekoittunutta vanhaa suomenkieltä. Mutta vaikka kieli onkin hetkittäin haastavaa, se antaa silti lukukokemukseen persoonallisuutta ja kielen koukeroihin tottuu tarinan edetessä. Kirjan kerronta on yksityiskohtaista ja Idan kohdalla myös hyvin henkilökohtaista. Enni Mustonen onnistuu luomaan lukijalleen jännittäviä hetkiä, mutta herättelee myös historiallisilla faktoilla. Ajoittain kirjaa lukee hymy huulilla ja kyyneleet silmissä yhtä aikaa. Pelottomana ja oikeudenmukaisena ihmisenä Ida saa tahtonsa läpi vaikka vastassa olisi kokonainen venäläisarmeija, pari vilkasta pikkutyttöä tai viinaanmenevä Leinon veljespari!
Enni Mustosen aikaisempiin teoksiin perustuva kertomus toimii yksittäisenä tarinana, vaikka on osa laajempaa kirjasarjaa. Aikaisemmat Mustosen teokset ovat sarjan avauskertomus Paimentyttö (2013), toinen romaani Lapsenpiika (2014) ja lopulta kolmas teos Emännöitsijä (2015) jotka kaikki kertovat tarinaa orvoksi jääneen Ida Erikssonin elämästä ja kasvusta itsenäiseksi naiseksi kulttuurissa vaikuttaneiden sukujen palveluksessa. Tämä viimeisin osa Ruokarouva (2016) saa toivottavasti vielä jatkoa, niin jännittävään vaiheeseen se jää.
- Suvi-Tuulia Ahonen
perjantai 15. heinäkuuta 2016
Kuukauden kirja: heinäkuu
Tekijä: Dmitri Gluhovski
Alkuteos: Metro 2033 (2005)
Sivumäärä: 591 s
Julkaisutiedot: Helsinki : Like Kustannus Oy, 2012
ISBN: 978-952-01-0886-1
Saatavuustiedot Helmetistä täältä (2012) tai täältä (2010).
Synkät metrotunnelit. Lähes alituinen pimeys, jota vain asemien keinovalo lieventää satunnaisesti. Ostokset maksetaan vaihtokauppana, enimmäkseen patruunoilla. Syrjäisillä asemilla vahtivuorot ja koko metrossa tarkkaan valvottu kulkeminen asemien välillä. Ympärillä hiljaisuus ja pimeys, jossa liikkuu jotain…
Eletään ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa selviytyneet koettavat pärjätä Moskovan alaisissa metrotunneleissa parhaimpansa mukaan. Asemien verkko on laaja ja sinne on syntynyt liittoumia ja oma talousjärjestelmänsä. Selviytymistaistelu on synnyttänyt tunneleihin omanlaisensa maailman, jossa tuntuvat kertautuvan maanpäällisen maailman ongelmat ja virheet, mutta myös toivo.
Tässä synkässä maailmassa elää Artjom, yksi viimeisimmistä maan pinnalla syntyneistä ihmisistä. Hän on kuitenkin kasvanut metrossa, tottunut sen vaaroihin ja pimeyteen. Uteliaisuus kuitenkin ajaa Artjomin tilanteeseen, jossa hän päätyy antamaan lupauksen salaperäiselle metsästäjälle, Hunterille. Pitääkseen lupauksensa on nuorukaisen lähdettävä vaaralliselle matkalle metron syövereihin kohti mystistä Polista – suurta kaupunkia kaukana Metron keskustassa.
Artjomin matka halki Merton on täynnä yllätyksiä ja vaaroja, eikä reitti Polikseen ole aivan suora. Hän kohtaa niin ystäviä kuin vihollisia, monia mieleenpainuvia hahmoja ja hetkiä. Ympärillä Metro itse tuntuu kuiskivan nuorukaiselle, elävän omaa kieroon kasvanutta elämäänsä. Eivätkä kummat unet jätä Artjomia rauhaan… Aivan kuin tässä ei olisi riittämiin, ovat Metron ja maanpinnan olennot vaaraksi kaikille ihmisille. Tässä maailmassa ei kirjastonhoitajiin kannata luottaa!
Artjomin matka on täynnä seikkailua, joka laajenee ja kasvaa, kuin kunnon venäläinen klassikko. Alkuun tarina saattaa vaikuttaa suoralta ja selvältä, sille annetaan alku ja kerrotaan mihin sen pitäisi päätyä. Matka on kuitenkin uskomaton kokemus, sillä tarina laajenee ja rönsyilee monitahoiseksi ja vaiherikkaaksi kokonaisuudeksi, jossa on jännitystä, rauhaa, vaaraa, taistelua, uskomusta ja jotain mystistäkin. Ja jotain, mitä on vaikea uskoa. Metro 2033 tarjoaa lukijalleen siis varsin kiintoisan kokonaisuuden ja monisyisen tarinan. Metro 2033 on kasattu monista aineksista, joista osa suorastaan hyytää mieltä. Metron maailman tunnelmaan pääsee hyvin sisään, sillä tapahtumien vaihtelu on soljuvaa ja tarina on kerrottu hyvin.
Metro 2033 on dystopinen lukukokemus, joka voi paikoitellen karmia. Se on tutustumisen arvoinen teos ja toivottavasti yksi oman aikamme tulevista klassikoista. Jo nyt se on toiminut inspiraation lähteenä kahdelle jatko-osalle ja kahdelle pelille: Metro 2033 (2010) ja Metro: Last Light (2013), joista ensimmäinen pohjautuu kirjaan ja toinen vain kirjan maailmaan. Kumpikin on saatavilla PC:lle ja useammalle eri konsolille. Tervetuloa Metroon!
-Reija Karvonen
Lumon kirjaston kesän kirjastoharjoittelija
Alkuteos: Metro 2033 (2005)
Sivumäärä: 591 s
Julkaisutiedot: Helsinki : Like Kustannus Oy, 2012
ISBN: 978-952-01-0886-1
Saatavuustiedot Helmetistä täältä (2012) tai täältä (2010).
Synkät metrotunnelit. Lähes alituinen pimeys, jota vain asemien keinovalo lieventää satunnaisesti. Ostokset maksetaan vaihtokauppana, enimmäkseen patruunoilla. Syrjäisillä asemilla vahtivuorot ja koko metrossa tarkkaan valvottu kulkeminen asemien välillä. Ympärillä hiljaisuus ja pimeys, jossa liikkuu jotain…
Eletään ydinsodan jälkeisessä maailmassa, jossa selviytyneet koettavat pärjätä Moskovan alaisissa metrotunneleissa parhaimpansa mukaan. Asemien verkko on laaja ja sinne on syntynyt liittoumia ja oma talousjärjestelmänsä. Selviytymistaistelu on synnyttänyt tunneleihin omanlaisensa maailman, jossa tuntuvat kertautuvan maanpäällisen maailman ongelmat ja virheet, mutta myös toivo.
Tässä synkässä maailmassa elää Artjom, yksi viimeisimmistä maan pinnalla syntyneistä ihmisistä. Hän on kuitenkin kasvanut metrossa, tottunut sen vaaroihin ja pimeyteen. Uteliaisuus kuitenkin ajaa Artjomin tilanteeseen, jossa hän päätyy antamaan lupauksen salaperäiselle metsästäjälle, Hunterille. Pitääkseen lupauksensa on nuorukaisen lähdettävä vaaralliselle matkalle metron syövereihin kohti mystistä Polista – suurta kaupunkia kaukana Metron keskustassa.
Artjomin matka halki Merton on täynnä yllätyksiä ja vaaroja, eikä reitti Polikseen ole aivan suora. Hän kohtaa niin ystäviä kuin vihollisia, monia mieleenpainuvia hahmoja ja hetkiä. Ympärillä Metro itse tuntuu kuiskivan nuorukaiselle, elävän omaa kieroon kasvanutta elämäänsä. Eivätkä kummat unet jätä Artjomia rauhaan… Aivan kuin tässä ei olisi riittämiin, ovat Metron ja maanpinnan olennot vaaraksi kaikille ihmisille. Tässä maailmassa ei kirjastonhoitajiin kannata luottaa!
Artjomin matka on täynnä seikkailua, joka laajenee ja kasvaa, kuin kunnon venäläinen klassikko. Alkuun tarina saattaa vaikuttaa suoralta ja selvältä, sille annetaan alku ja kerrotaan mihin sen pitäisi päätyä. Matka on kuitenkin uskomaton kokemus, sillä tarina laajenee ja rönsyilee monitahoiseksi ja vaiherikkaaksi kokonaisuudeksi, jossa on jännitystä, rauhaa, vaaraa, taistelua, uskomusta ja jotain mystistäkin. Ja jotain, mitä on vaikea uskoa. Metro 2033 tarjoaa lukijalleen siis varsin kiintoisan kokonaisuuden ja monisyisen tarinan. Metro 2033 on kasattu monista aineksista, joista osa suorastaan hyytää mieltä. Metron maailman tunnelmaan pääsee hyvin sisään, sillä tapahtumien vaihtelu on soljuvaa ja tarina on kerrottu hyvin.
Metro 2033 on dystopinen lukukokemus, joka voi paikoitellen karmia. Se on tutustumisen arvoinen teos ja toivottavasti yksi oman aikamme tulevista klassikoista. Jo nyt se on toiminut inspiraation lähteenä kahdelle jatko-osalle ja kahdelle pelille: Metro 2033 (2010) ja Metro: Last Light (2013), joista ensimmäinen pohjautuu kirjaan ja toinen vain kirjan maailmaan. Kumpikin on saatavilla PC:lle ja useammalle eri konsolille. Tervetuloa Metroon!
-Reija Karvonen
Lumon kirjaston kesän kirjastoharjoittelija
torstai 23. kesäkuuta 2016
Kuukauden kirja: kesäkuu
Tekijä: Ahava, Selja
Kirja: Taivaalta tippuvat asiat
Julkaisutiedot: Helsinki : Gummerus, 2015
Sivumäärä: 222 s
ISBN: 978-951-20-9877-4
Saatavuustiedot Helmetistä täältä
Taivaalta tippuvat asiat on Selja Ahavan toinen romaani. Se
on kertomus siitä, kuinka yllättävät tapahtumat voivat suistaa elämän
raiteiltaan. Kirjan
pääkertojana on Saara-tyttö, jonka äiti on kuollut jäätyään taivaalta tippuneen
jäälohkareen alle. Saaran tätiä kohtaa toisenlainen epätodennäköinen sattuma: hän
voittaa lotossa kahdesti. Skotlannissa pienellä saarella taas asuu mies, jota
salama iskee viidesti.
Kirjassa tarkastellaan vivaihteekkaasti läheisen kuoleman aiheuttamaa
surua lapsen näkökulmasta. Saara pelkää unohtavansa äitinsä ja pinnistelee
pitääkseen äidin mielessään kirkkaana. Hän ei halua ajan parantavan haavoja ja
haalistavan muistoja. Saara yrittää koota kokonaisen kuvan äidistään pienistä paloista, muistelemalla äitiä eri tilanteissa: mitä äiti teki, miltä näytti, miltä kuulosti, miltä tuoksui.
Saaran isä työstää suruaan etsimällä netistä
kaikenlaisia epätodennäköisiä onnettomuuksia. Isän suru on niin
kokonaisvaltaista, jopa fyysistä, että isän ja tyttären roolit vaihtuvat ja
Saarasta tulee isänsä tukija. Kaksikon elämän pitää jotenkuten raiteillaan
Annu-täti, jolla on myös omat ongelmansa. Kaksi lottovoittoa eivät välttämättä
tee elämästä helpompaa.
Annu-täti samaistuu mieheen, johon salama on iskenyt
viidesti. Suuren onnen ja suuren epäonnen kohdanneet ihmiset kysyvät helposti
saman kysymyksen: miksi juuri minä? Läpi kirjan käsitellään samoja teemoja:
elämän ennustamattomuutta ja sattumanvaraisuutta sekä epäoikeudenmukaisuuden
tunnetta niin epäonnen kuin onnenkin kohdatessa.
Kirjan lähtökohdat, äidin kuolema ja sen seurausten
käsitteleminen lapsen näkökulmasta, ovat traagisia. Kirjaa lukee liikuttuneena,
Saaran suru ja pelko äidin unohtamisesta tuntuvat hyvin konkreettisilta.
Samalla Ahavan kerrontatyylissä on myös jotakin sadunomaista ja lohduttavaa. Se
on hyvä, koska muutoin kirja saattaisi tuntua liian raskaalta. Kirjasta jää tunne,
että surusta voi selvitä.
-Heidi Kuutti
maanantai 16. toukokuuta 2016
Kuukauden kirja: toukokuu
Tekijä: Sofi Oksanen
Kirja: Norma
Julkaisutiedot: Helsinki : Like, 2015
Sivumäärä: 303 s.
ISBN: 978-952-01-1294-3
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Kirja alkaa Norman äidin hautajaisista. Kampaajana toiminut Anita kuoli hyppäämällä metron alle Sörnäisissä. Valvontakameroiden mukaan kuolema on kiistattomasti itsemurha, mutta Norma ei pysty käsittämään äitinsä tekoa. Selvitellessään Anitan kuolemaa Norma törmää äitinsä vanhan ystävän sukulaisiin, jotka touhuavat hämärähommiaan hiusbisneksen varjoissa.
Kirja: Norma
Julkaisutiedot: Helsinki : Like, 2015
Sivumäärä: 303 s.
ISBN: 978-952-01-1294-3
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Sofi Oksanen
tunnetaan ennen kaikkea Viron lähihistorian kertojana. Norma on Oksasen uusi
aluevaltaus, jossa sukelletaan dekkarielementtien kanssa jopa maagisen
realismin syövereihin. Silti Norma on kaikkea muuta kuin dekkari, se on tarina
nuoresta naisesta, joka yrittää selvittää äitinsä liikkeitä ja tekemisiä ennen
tämän kuolemaa.
Kirja alkaa Norman äidin hautajaisista. Kampaajana toiminut Anita kuoli hyppäämällä metron alle Sörnäisissä. Valvontakameroiden mukaan kuolema on kiistattomasti itsemurha, mutta Norma ei pysty käsittämään äitinsä tekoa. Selvitellessään Anitan kuolemaa Norma törmää äitinsä vanhan ystävän sukulaisiin, jotka touhuavat hämärähommiaan hiusbisneksen varjoissa.
Normalla on myös
oma salaisuutensa: hänen hiuksensa kasvavat metrin vuorokaudessa ja pystyy
hiustensa avulla aistimaan ihmisten valheet sekä sairaudet. Ainoastaan Anita
tiesi tyttärensä hiuksista, jotka aiheuttavan Normalle jatkuvaa salailun
tarvetta ja häpeää. Norman hiukset ovat kuin eräänlainen sivuhahmo, joka on
valmis puolustamaan omistajaansa vaaran hetkellä.
Kepeältä
vaikuttavan hiusteemansa lisäksi Normassa käsitellään myös rikollista
kohdunvuokrausbisnestä. Toisaalla nuoria naisia pidetään vankeina ja
vauvantekokoneina rikkaille lapsettomille länsimaalaisille. Tuotot menevät
naisten sijaan bisnestä pyörittäville miehille, jotka häikäilemättömästi
varmistavat voittojen saamiset. Ihmiskauppa kietoutuu viattomalta tuntuvaan
hiusalaan, jossa on omat eettiset ongelmansa.
”Norma oli kuvitellut, että asiakkaat
olisivat kuin Planin kummit, jotka toivoivat kummilapsen lähettävän heille
koulukuvia ja kirjeitä opiskelujen etenemisestä, ja tiesivät, mihin
tarkoitukseen ja kenelle heidän rahansa menivät, mutta ei. Näille naisille
heidän päähänsä liimattava tukka oli persoonatonta, kasvotonta hiusmassaa,
eivätkä he halunneet tietää, kenelle se oli kuulunut ennen heitä. He eivät
halunneet tietää, että joku muu oli niissä samoissa kutreissa rakastanut,
raivonnut, toivonut, itkenyt ja unelmoinut, he olivat korkeintaan huolissaan
täistä ja taudeista.”
Norma pitää tiukasti otteessaan, se on nopealukuinen ja viihdyttävä, mikä on hyvä kontrasti Oksasen raskaampiin teoksiin. Norma on kiinnostava hahmo, vaikkei kovin miellyttävä.
-Marjo Mannila
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Kuukauden kirja: huhtikuu

Kirja: Nälkäpeli: Matkijanärhi
Alkuteos: Mockingjay
Julkaisutiedot: Helsinki : WSOY, 2010
Sivumäärä: 362 s.
ISBN: 978-951-0-35830-6 sid.
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Matkijanärhi on kolmiosaisen nuorten kirjasarjan päätösosa. Se on tarina synkästä tulevaisuudesta. Maailmassa, jossa pieni turhamainen eliitti elää yltäkylläisyydessä samalla kun enemmistö kansasta kärsii jatkuvasta kurjuudesta ja nälästä, on vain ajan kysymys koska väki saa tarpeekseen ja nousee kapinaan. Jo kahdesta Nälkäpelistä selvinneestä Katniss Everdeenistä halutaan kapinan symboli, Matkijanärhi.
Trilogia sai paljon julkisuutta ja siitä tehtiin
elokuvasarjakin. Matkijanärhi jaettiin elokuvana kahteen osaan, joista
ensimmäinen ilmestyi valkokankaalle 2014 ja viimeinen 2015. En ole nähnyt kahta
viimeistä elokuvaa, mutta aikaisemmat elokuvat, Nälkäpeli (2012) ja Vihan
liekit (2013), seurasivat uskollisesti esikuvaansa tarjoamatta mitään uutta.
Matkijanärhen elokuvasovitukset seurannevat aikaisempien osien jalanjälkiä,
jolloin elokuvat tulevat noudattamaan orjallisesti kirjan tapahtumia.
Matkijanärhen
maailma sijoittuu tulevaisuuteen, mutta se tuntuu pääasiassa nykyaikaiselle
maailmalle höystettynä joillain scifistisillä lisukkeilla. Surkeimmilla
Vyöhykkeillä elämä tuntuu taantuneelle. Kansanparantajat käyttävät vielä
luonnonantimia parantamiseen. Mitä vauraampi alue, sitä kehittyneempi
teknologia. Ei siis ihme, että kaikki kulminoituu Capitoliin, pääkaupunkiin.
Kehitys tuntuu keskittyneen lähinnä aseisiin ja kauneuteen, jotka ovat selvästi
tärkeitä asioita capitolilaisille kun miettii kuinka suuresti he rakastavat
itsensä muokkaamista ja Nälkäpeliä.
Katniss
on perinteinen vastahakoinen sankari, joka ei tahdo ottaa kapinanjohtajan
viittaa harteilleen. Minulle on mysteeri miksi Katniss on niin pidetty hahmo,
sillä hän on itsekeskeisen kietoutunut omiin tunteisiinsa. Ongelmainen Katniss
vuoroin mököttää, vuoroin kiukuttelee. On hyvin ymmärrettävää miksi tyttö on
sekaisin, mutta moni muukin ihminen hänen ympärillään on samanlaisessa
tilanteessa ja he pysyvät silti paljon paremmin kasassa. Yksi selitys tälle voi
olla, että kyseessä on nuorten kirja ja kohderyhmän on helpompi samaistua
tyttöön, jonka tunnetilat heittelevät laidasta laitaan.
Sankarittarena
Katniss on heikko esitys, sillä hän on virran vietävänä kuin kaarnapursi.
Tapahtumat kuljettavat häntä tilanteesta toiseen, mutta hän ei itse missään
vaiheessa saa ohjaksia käsiinsä. Jopa kapinan päättyminen on loistava esimerkki
tästä. Aina kun Katniss herää eloon, ja tulee niitä hetkiä jotka tekevät
hänestä niin sanotusti Matkijanärhen, on ulkopuolinen tapahtuma antanut hänelle
syyn toimia. Katniss harvemmin saa itse päätettyä tai aikaiseksi mitään.
Matkijanärhen sivuhahmot ovat päähahmoaan paljon stabiilimpia, ymmärtäväisempiä
ja toiminnallisempia. Omassa kurjuudessaan vellomisen sijaan he pyrkivät
saamaan asioita tapahtumaan.
Kirjan
juoni noudattaa aivan samaa polkua kuin aikaisemmatkin osat. Valmistelua
(propagandavideot) seuraa Nälkäpeli (kapina) ja lopuksi on asioiden
jälkipuinti. Valitettavasti Matkijanärhen jälkipuinti jätti kysymyksiä,
esimerkiksi siitä mitä joidenkin sivuhahmojen elämässä tapahtuu? Kaikkein
suurin juonellinen aukko oli se, että lähellä kirjanloppua tuotiin esiin
juonellisesti merkittävän salaliiton mahdollisuus. Salaliittoasia unohdettiin
ihan kokonaan ja sen sijaan keskityttiin Katnissin synkistelyyn.
Koko
Matkijanärhen suurin kompastuskivi on sen teemojen väärä painotus. Olemme
vihdoinkin päässeet kapinaan asti. Nyt pitäisi vaihtaa iso vaihde silmään ja
mennä lujaa, mutta sen sijaan aikaa ja kuvailemista käytetään anteeksiantamattoman
paljon propagandavideoiden tekemiseen, siihen mitä Katnissillä on niissä päällä
ja hänen murjottamiseensa ja tunteidensa kanssa arpomiseen. Tämä kirja on
ylistyslaulu angstille. Itse kapina ja hyökkäys Capitoliin jää sivuseikaksi. Se
juostaan äkkiä läpi. Niin nopeasti, että minusta oleelliset hahmotkin tapetaan
tökerösti sivuhuomautuksensa yhdellä lauseella.
Suzanne
Collins osaa kirjoittaa. Hänen tekstinsä on helppolukuista ja sivut menevät
nopeasti silloin kun tarinassa lopulta tapahtuu jotain. Katnissin ja Panemin
tarina saa vihdoinkin tervetulleen päätöksen. Paljon asioita on tapahtunut ja
vaikka maailma on edelleen synkkä, varsinkin Katnissin mieli, niin
Matkijanärhen loppusanoma on, että toivoa on.
Uskon,
että elokuvaversiot tästä kirjasarjasta sopivat paremmin niille, jotka pitävät
toimintapainotteisemmasta tarinasta. Matkijanärheä voi suositella sellaiselle,
joka on lukenut aikaisemmat osat, on tosifani tai on katsonut elokuvat ja
tahtoo tietää paremmin mitä hahmot ajattelevat.
Nälkäpeli-kirjat:
Nälkäpeli (The Hunger games, WSOY, 2008)
Vihan liekit (Catching fire, WSOY, 2009)
Matkijanärhi (Mockingjay, WSOY, 2010)
Nälkäpeli-elokuvat (DVD)
Nälkäpeli (2012)
Vihan liekit (2013)
Matkijanärhi osa 1 (2014)
Matkijanärhi osa 2 (2015)
Muut Suzanne Collinsin kirjat,
Alismaan tarinat-kirjasarja:
Ylismaan Gregor (Gregor the Overlander, WSOY, cop. 2013)
Gregor ja Turman ennustus (Gregor and the prophecy of Bane, WSOY, cop. 2013)
Gregor ja Alismaan vitsaus (Gregor and the curse of the Warmbloods, WSOY, cop. 2014)
Gregor ja Rottien koodi (Gregor and the code of claw, WSOY, cop. 2016)
~Säde Ervasti
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Kuukauden kirja: maaliskuu
Tekijä: Morrison, Toni
Kirja: Luoja lasta auttakoon
Alkuteos: God Help the Child
Julkaisutiedot: Helsinki : Tammi, 2016
Sivumäärä: 180 s.
ISBN: 978-951-31-8758-3 sid.
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Toni Morrison tunnetaan kirjailijana, joka kuvaa teoksissaan mustien naisten elämää Yhdysvalloissa nostaen rotukysymyksiä vahvasti esille. Vuonna 1993 hänelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto. Luoja lasta auttakoon on Morrisonin yhdestoista romaani.
Kirjan alussa Sweetness-äidille syntyy tytär:
”Tyttö oli niin musta että oikein pelotti. Yönmusta, sudaninmusta. Mulla on vaalea iho ja hyvä tukka, olen sitä tyyppiä mitä meikäläiset nimittää keltaiseksi mustaksi, ja samanlainen on Lula Annin isäkin. Ei meidän suvussa kukaan ole likimainkaan tytön värinen.”
Sweetness ei voi sietää tytärtään saati koskettaa tätä, niin syvästi häpeissään hän on tyttärensä ulkonäöstä. Kaiken lisäksi Lula Annin isä lähtee vauvan synnyttyä, mistä Sweetness syyttää tytärtään. Tytär, Lula Ann, joutuu kasvamaan häveten ulkomuotoaan ja äitinsä mielivaltaisen käytöksen uhrina, ilman hellyyttä ja kosketusta. Äitinsä hyväksyntää hakien pieni Lula Ann päätyy ratkaisuun, joka tuhoaa toisen ihmisen elämän ja josta koituvaa syyllisyyttä hän joutuu kantamaan aikuisuuteen asti. Tämä erehdys on alkusysäys monille kirjan tapahtumista.
Aikuinen Lula Ann, joka sittemmin on nimennyt itsensä uudelleen Brideksi, on urallaan menestynyt, rikas ja ulkonäöltään kaikkien ihailema. Bride pitää itseään selviytyjänä, mutta hänen itseluottamuksensa perustuu hyvin pinnallisiin asioihin. Näennäinen itsevarmuus alkaa murentua ja tukahdutetut tunteet pyrkivät esiin, kun Briden miesystävä jättää hänet. Siitä alkaa tapahtumien vyöry, jonka myötä Briden on kohdattava lapsuutensa traumat.
Kirja on sujuvaa, helppolukuista tekstiä ja se imaisi jo alkusivuilla täysin mukaansa. Kaikkea ei paljasteta heti, vaan Morrison avaa lukijalle vähä vähältä henkilöhahmojen taustoja ja heidän käyttäytymisensä motiiveja. Vaikka Bride on kirjan keskushahmo, tapahtumia seurataan myös muiden henkilöiden näkökulmasta. Usean kertojan taktiikka on onnistunut ja lukija pääsee sen ansiosta paremmin selville eri henkilöhahmojen ajatuksista ja motiiveista. Morrison onnistuu myös säilyttämään kokonaisuuden eheänä alusta loppuun saakka.
Luoja lasta auttakoon on kerronnaltaan varsinkin aluksi näennäisen kevyttä tekstiä, mutta sen sisältö on kaikkea muuta: kirja käsittelee raskaita, jopa vastenmielisiä teemoja. Tarinassa lasten suhteet vanhempiinsa ovat vaikeita ja syyttävä sormi osoittaa kerta toisensa jälkeen aikuisia, jotka laiminlyövät, kaltoinkohtelevat ja hyväksikäyttävät lapsia eri tavoin. Kirjan kertojahahmot ovat lähes kaikki kokeneet kovia lapsuudessaan ja kukin käsittelee traumojaan omalla tavallaan. Mitä pidemmälle kirjassa etenee, sitä vastenmielisempiä asioita lukijan eteen tuodaan. Voisi ehkä sanoa, että kirjaa ei voi suositella kaikkein herkimmille, vaikka kauheuksilla ei mässäilläkään. Teos on selvästi Morrisonin muistutus siitä, kuinka lapsuuden kokemukset vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen. Kirjan lohdullinen sanoma on kuitenkin se, että kohdattuaan traumansa ihminen voi itse ottaa ohjat käsiinsä ja muuttaa elämänsä suuntaa.
- Heidi Kuutti
lauantai 13. helmikuuta 2016
Kuukauden kirja: helmikuu
Tekijä: Weir, Andy
Kirja: Yksin Marsissa
Alkuteos: The Martian
Julkaisutiedot: Helsinki: Into, 2015
Sivumäärä: 387 s.
ISBN: 978-952-264-438-1
Saatavuustiedot HelMetistä täältä.
Scifi-kirjallisuus ei tavallisesti kuulu suuriin suosikkeihini, joten suhtauduin aluksi tähän kirjaan hieman varauksella. Kollegani kuitenkin hehkuttivat jo ennen suomennosta tämän olevan vuoden (2015) parhaimpia kirjoja, joten luotin heidän makuunsa ja tartuin kirjaan. Onneksi!
Yksin Marsissa -romaanin tarina on varmasti tuttu jos on yhtään seurannut kirja- ja elokuvauutisia viime vuoden puolella. Vuonna 2035 astronauttien ryhmä on suorittamassa Marsissa Ares III -tehtävää, kun hiekkamyrsky pakottaa ryhmän paluumatkalle. Mark Watney joutuu myrskyn aikana onnettomuuteen ja hänen oletetaan kuolleen. Muun ryhmän palatessa takaisin Maahan Mark yrittää selviytyä yksin punaisella planeetalla.
Resursseja on mitoitettu kuudelle hengelle, mutta ruokaa ja vettä ei ole riittävästi siihen asti kun seuraava ryhmä saapuu Marsiin. Onneksi Markilla on kasvitieteilijän koulutus ja mukanaan siemeniä. Hän rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen ja saakin kasvatettua itselleen perunoita. Niitä hän syökin ihan kyllästymiseen asti, sillä pelastajia voi joutua odottelemaan vuosikausia. Kaikki ei kuitenkaan suju ilman ongelmia, ja kun yksi ratkaistaan niin seuraava odotteleekin jo vuoroaan.
Marsissa ollessaan Mark turvautuu insinöörintaitoihinsa sekä huumoriin, jota viljelläänkin kirjassa runsain määrin. Hän on hieman Ihmemies MacGywer-tyyppinen hahmo, joka kekseliäisyytensä voimin selviää monista Marsin hengenvaarallisista tilanteista. Lukija saa jännittää koko ajan Markin puolesta, voiko hän tosiaan selvitä Marsista pois hengissä? Lukijaa ei aliarvoida, mutta tekniset puolet selitetään sen verran hyvin ettei jää hölmöä oloa vaikkei niitä aivan täysin ymmärtäisikään.
Kirjaan pohjautuva elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2015 ja sen pääosassa nähdään Matt Damon.
Kirja: Yksin Marsissa
Alkuteos: The Martian
Julkaisutiedot: Helsinki: Into, 2015
Sivumäärä: 387 s.
ISBN: 978-952-264-438-1
Saatavuustiedot HelMetistä täältä.
Scifi-kirjallisuus ei tavallisesti kuulu suuriin suosikkeihini, joten suhtauduin aluksi tähän kirjaan hieman varauksella. Kollegani kuitenkin hehkuttivat jo ennen suomennosta tämän olevan vuoden (2015) parhaimpia kirjoja, joten luotin heidän makuunsa ja tartuin kirjaan. Onneksi!
Yksin Marsissa -romaanin tarina on varmasti tuttu jos on yhtään seurannut kirja- ja elokuvauutisia viime vuoden puolella. Vuonna 2035 astronauttien ryhmä on suorittamassa Marsissa Ares III -tehtävää, kun hiekkamyrsky pakottaa ryhmän paluumatkalle. Mark Watney joutuu myrskyn aikana onnettomuuteen ja hänen oletetaan kuolleen. Muun ryhmän palatessa takaisin Maahan Mark yrittää selviytyä yksin punaisella planeetalla.
Resursseja on mitoitettu kuudelle hengelle, mutta ruokaa ja vettä ei ole riittävästi siihen asti kun seuraava ryhmä saapuu Marsiin. Onneksi Markilla on kasvitieteilijän koulutus ja mukanaan siemeniä. Hän rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen ja saakin kasvatettua itselleen perunoita. Niitä hän syökin ihan kyllästymiseen asti, sillä pelastajia voi joutua odottelemaan vuosikausia. Kaikki ei kuitenkaan suju ilman ongelmia, ja kun yksi ratkaistaan niin seuraava odotteleekin jo vuoroaan.
Marsissa ollessaan Mark turvautuu insinöörintaitoihinsa sekä huumoriin, jota viljelläänkin kirjassa runsain määrin. Hän on hieman Ihmemies MacGywer-tyyppinen hahmo, joka kekseliäisyytensä voimin selviää monista Marsin hengenvaarallisista tilanteista. Lukija saa jännittää koko ajan Markin puolesta, voiko hän tosiaan selvitä Marsista pois hengissä? Lukijaa ei aliarvoida, mutta tekniset puolet selitetään sen verran hyvin ettei jää hölmöä oloa vaikkei niitä aivan täysin ymmärtäisikään.
Kirjaan pohjautuva elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2015 ja sen pääosassa nähdään Matt Damon.
- Marjo Mannila
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Kuukauden kirja: tammikuu
Tekijä: Harper Lee
Kirja: Kaikki taivaan linnut
Alkuteos: Go Set a Watchman
Julkaisutiedot: Helsinki : Gummerus, 2015
Sivumäärä: 285 s.
ISBN: 978-951-24-0122-2
Saatavuustiedot HelMetistä täältä.
Harper Leetä pidettiin vain yhden romaanin ihmeenä, sillä hänen Pulitzer-palkittu esikoisromaaninsa Kuin surmaisi satakielen (1960) oli vuosikymmeniä hänen ainoa julkaistu romaani. Vuonna 2014 kauan kadoksissa ollut toisen romaanin käsikirjoitus löytyi pankkiholvista, ja kirjamaailma kuohui. Kirjan odottamaton löytyminen ja Leen edellisen romaanin klassikkostatus kasvattivat rummutusta entisestään: kirja oli Amazonin ykkösenä ennakkotilauksissa ja monet kirjakaupat avasivat ovet yömyöhällä jotta innokkaimmat saisivat oman kappaleensa heti. Teos käännettiin pikavauhtia usealle kielelle, suomenkielinen painos ilmestyi vain pari viikkoa englanninkielisen jälkeen.
Tosiasiassa Kaikki taivaan linnut on kirjoitettu ennen Kuin
surmaisi satakielen –kirjaa. Se jatkaa päähenkilö Scoutin eli Jean-Louisen
tarinaa, noin 20 vuotta myöhemmin. Kuin surmaisi satakielen esitteli meille kuvitteellisen Maycombin kaupungin, joka oli roturistiriitojen repimä. Scoutin isä Atticus oli oikeamielinen asianajaja, joka puolusti syytöntä mustaa miestä lynkkausmielisessä raiskausoikeudenkäynnissä. Kummassakin kirjassa Scout on kertojana, mutta Kaikki taivaan linnut -kirjassa hän on todellinen päähenkilö isänsä sijaan.
Kaikki taivaan linnut -kirjassa 26-vuotias Scout (joka on siirtynyt käyttämään oikeaa nimeään Jean-Louise) saapuu lomalle Maycombiin New Yorkista, jonne hän on muuttanut vuosia aiemmin. Lapsuutensa maisemiin palaava Jean-Louise joutuu pohtimaan niin henkilökohtaisia kuin poliittisiakin kysymyksiä, joita Maycombiin palaaminen herättää. Maycombin valkoinen väestönosa vastustaa jyrkästi perustuslakiin kaavailtua lisäystä, joka sallisi mustien ja valkoisten yhteisopetuksen kouluissa. Jean-Louisen maailma järkkyy, kun hän saa kuulla isänsä ja rakkaan lapsuudenystävänsä Hankin osallisuudesta valkoihoisten kansalaisneuvostoon. Hankin, joka toistuvasti kosii Jean-Louisea mutta saa aina rukkaset.
Aihepiirinä rasismi on valitettavasti vieläkin ajankohtainen, vaikkakin Kaikki taivaan linnut käsittelee aihetta erilaisesta lähtökohdista kuin suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu. Kirjasta myös huomaa, että se on ikäänkuin ensimmäinen versio Kuin surmaisi satakielestä, jossa sekä juoni että dialogi on kehittyneempää. Yhdessä nämä kirjat muodostavat kuitenkin kiinnostavan lukuparin.
- Marjo Mannila
maanantai 16. marraskuuta 2015
Kuukauden kirja: marraskuu
Tekijä: Kjell Westö
Kirja: Kangastus 38
Alkuteos: Hägring 38
Julkaisutiedot: Helsinki: Otava, 2013
Sivumäärä: 334 s.
ISBN: 978-951-1-27403-2
Muoto: Sidottu
Finlandia-ehdokkaana 2013 ollut Kjell Westön teos Kangastus 38 tarjoaa tarkkaa Helsingin kuvausta alusta loppuun. Historian pikkufaktoja tuodaan ”tipoittain” lukijan eteen. Teos sijoittuu vuoden 1938 Helsinkiin. Kirjassa on eräänlainen jännitysmomentti mukana alusta loppuun. Oikeastaan vasta kirjan lopussa teos avautuu kokonaisuudessaan lukijalle niin, että ympyrä sulkeutuu. Kirjaa voisi luonnehtia lähes dekkariksi tai trilleriksi.
Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen toimistossaan työskentelevä konttoristi Matilda Wiik. Erilaisista taustoistaan huolimatta Thune ja Wiik tulevat hyvin toimeen keskenään ja ehkä heitä yhdistää tavallaan myös se, että molemmat ovat tulleet puolisoidensa hylkäämiksi. Mitään suhdetta heidän välilleen ei kuitenkaan synny, vaikka lukija sitä salaa saattaisi toivoakin. Claes Thunen henkireikä on vanhoista koulukavereista koostuva Keskiviikko-kerho, joka kokoontuu keskustelemaan politiikasta. Keskiviikko-kerhon kokoontuessa asianajotoimistossa keskustelut tuovat Matilda Wiikille mieleen parinkymmenen vuoden takaiset muistot vankileireiltä. Kirjan henkilöitä vaivaavat edelleen vuoden 1918 haamut, mutta myös edessä häämöttävä sodan mahdollisuus tuo omat jännitteensä kirjaan. Lukupiirissä mietittiin, että onko vieläkään kaikkia vuoden 1917 - 18 tapahtumia annettu anteeksi. Vanhimmat lukupiiriläiset olivat kuulleet tarinoita ajan kauheuksista isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan.
Lumon lukupiirin marraskuun kirja miellytti suurinta osaa lukijoista. Kirjaa pidettiin tiiviimpänä ja selkeämpänä kuin aiempia Westön teoksia. Aihe oli kiinnostava ja helppolukuinen, koska historian kauheudet: vankileiri, nälkä, kuolema ja petos oli osattu kirjoittaa ”kuin verhon taakse”. Todettiin, että Westö oli tehnyt paljon pohjatyötä historiafaktojen osalta. Osalle Helsinki-kuvaus oli mieleen ja toiset eivät siitä erityisesti pitäneet. Eräs lukupiiriläisistä jopa muisteli 30-luvun laman jälkeistä nousukautta, kun oli jopa rusinoita saatavilla. Kirjassa esiintyviä keskiviikkokerholaisia pidettiin tyytymättöminä keski-ikäisinä, jotka vähitellen kasvoivat erilleen.
Teos oli mielenkiintoinen, vaikka siinä oli alakuloinen tunnelma alusta loppuun saakka. Kangastus 38 oli taitavasti kirjoitettu ja rakenteeltaan hyvä. Suomennosta pidettiin erinomaisena, vaikka jotkin sanat ihmetyttivät, kuten ilmaisu ”kammertui ylös laiturilta”. Myös kirjan kannesta pidettiin, koska se kuvasti hyvin kirjan aikakautta.
Thune luonnehdittiin kiltiksi ja hyväntahtoiseksi henkilöksi, joten oli yllättävää, että Thune osasi pitää pintansa sisarenpoikansa kanssa, kun tämä kohteli Matilda Wiikiä huonosti. Ihmetystä aiheutti myös se, miten Matilda Wiik pystyi pitämään itsensä koossa niin kauan, vaikka hautoi kostoa kaiken aikaa ja eli vain kostoaan varten.
- Eija Kylänpää
Kirja: Kangastus 38
Alkuteos: Hägring 38
Julkaisutiedot: Helsinki: Otava, 2013
Sivumäärä: 334 s.
ISBN: 978-951-1-27403-2
Muoto: Sidottu
Finlandia-ehdokkaana 2013 ollut Kjell Westön teos Kangastus 38 tarjoaa tarkkaa Helsingin kuvausta alusta loppuun. Historian pikkufaktoja tuodaan ”tipoittain” lukijan eteen. Teos sijoittuu vuoden 1938 Helsinkiin. Kirjassa on eräänlainen jännitysmomentti mukana alusta loppuun. Oikeastaan vasta kirjan lopussa teos avautuu kokonaisuudessaan lukijalle niin, että ympyrä sulkeutuu. Kirjaa voisi luonnehtia lähes dekkariksi tai trilleriksi.
Teoksen päähenkilöinä ovat asianajaja Claes Thune ja hänen toimistossaan työskentelevä konttoristi Matilda Wiik. Erilaisista taustoistaan huolimatta Thune ja Wiik tulevat hyvin toimeen keskenään ja ehkä heitä yhdistää tavallaan myös se, että molemmat ovat tulleet puolisoidensa hylkäämiksi. Mitään suhdetta heidän välilleen ei kuitenkaan synny, vaikka lukija sitä salaa saattaisi toivoakin. Claes Thunen henkireikä on vanhoista koulukavereista koostuva Keskiviikko-kerho, joka kokoontuu keskustelemaan politiikasta. Keskiviikko-kerhon kokoontuessa asianajotoimistossa keskustelut tuovat Matilda Wiikille mieleen parinkymmenen vuoden takaiset muistot vankileireiltä. Kirjan henkilöitä vaivaavat edelleen vuoden 1918 haamut, mutta myös edessä häämöttävä sodan mahdollisuus tuo omat jännitteensä kirjaan. Lukupiirissä mietittiin, että onko vieläkään kaikkia vuoden 1917 - 18 tapahtumia annettu anteeksi. Vanhimmat lukupiiriläiset olivat kuulleet tarinoita ajan kauheuksista isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan.
Lumon lukupiirin marraskuun kirja miellytti suurinta osaa lukijoista. Kirjaa pidettiin tiiviimpänä ja selkeämpänä kuin aiempia Westön teoksia. Aihe oli kiinnostava ja helppolukuinen, koska historian kauheudet: vankileiri, nälkä, kuolema ja petos oli osattu kirjoittaa ”kuin verhon taakse”. Todettiin, että Westö oli tehnyt paljon pohjatyötä historiafaktojen osalta. Osalle Helsinki-kuvaus oli mieleen ja toiset eivät siitä erityisesti pitäneet. Eräs lukupiiriläisistä jopa muisteli 30-luvun laman jälkeistä nousukautta, kun oli jopa rusinoita saatavilla. Kirjassa esiintyviä keskiviikkokerholaisia pidettiin tyytymättöminä keski-ikäisinä, jotka vähitellen kasvoivat erilleen.
Teos oli mielenkiintoinen, vaikka siinä oli alakuloinen tunnelma alusta loppuun saakka. Kangastus 38 oli taitavasti kirjoitettu ja rakenteeltaan hyvä. Suomennosta pidettiin erinomaisena, vaikka jotkin sanat ihmetyttivät, kuten ilmaisu ”kammertui ylös laiturilta”. Myös kirjan kannesta pidettiin, koska se kuvasti hyvin kirjan aikakautta.
Thune luonnehdittiin kiltiksi ja hyväntahtoiseksi henkilöksi, joten oli yllättävää, että Thune osasi pitää pintansa sisarenpoikansa kanssa, kun tämä kohteli Matilda Wiikiä huonosti. Ihmetystä aiheutti myös se, miten Matilda Wiik pystyi pitämään itsensä koossa niin kauan, vaikka hautoi kostoa kaiken aikaa ja eli vain kostoaan varten.
- Eija Kylänpää
perjantai 16. lokakuuta 2015
Kuukauden kirja: lokakuu
Tekijä: Radge, Anne B.
Kirja: Berliininpoppelit
Alkuteos: Berlinerpoplene
Julkaisutiedot: Helsinki: Tammi, 2007
Sivumäärä: 249 s.
ISBN: 978-951-31-3612-3
Muoto: Sidottu
Lumon kirjastossa kokoontuu kerran kuukaudessa innostunut ja asiantunteva kirjallisuuspiiri. Lokakuussa luettu kirja oli Anne B. Ragden Berliininpoppelit. Berliininpoppelit on kirjailijan sukutrilogian ensimmäinen osa. Kirja kertoo Trondheimin seudulla elävästä Neshovin suvusta. Kirjan päähenkilöitä ovat kolme veljestä ja yhden veljen tytär. Sikatilallinen Tor hoitaa sukutilaa, Erlend on Kööpenhaminassa asuva somistaja ja Margido hautausurakoitsija. Sikatilalla asustaa myös vanhempaa polvea, edellisten vanhemmat. Tarinaan ilmestyy myös Tor-veljen avioton tytär Torunn, joka on elänyt äitinsä kanssa muualla.
Tor on sikoihinsa keskittynyt tilallinen. Hänen huolensa liittyvät sikojen porsimiseen ja porsaiden selviämiseen. Hän näkee niissä elämän kauneuden. Hänen tilansa on rappiolla ja äiti hallitsee kaikkea ja hiljaisena pysyttelevä isä jää taustalle. Torunn on hänen nuoruudenrakkautensa kanssa saatu tytär. Margido on työnsä osaava hautausurakoitsija, joka ei ole puhunut äidilleen seitsemään vuoteen. Veljeksistä kolmas, Erlend, on somistaja ja elää homoseksuaalisessa, onnellisessa suhteessa Kööpenhaminassa. Hänen yhteytensä muuhun sukuun on katkennut. Veljekset ovat vieraantuneet toisistaan ja joutuneet erilleen henkisesti ja fyysisesti.
Kun veljesten äiti sairastuu, halvaantuu ja kuolee, he kokoontuvat kaikki yhteen ja mukaan tulee myös Torunn ja Erlendin kumppani Krumme. Perheen kokoontuessa yhteen alkaa välienselvittely ja traagisten suvun salaisuuksien paljastaminen. Synkin esiin tullut salaisuus on veljesten isäksi luullun miehen paljastuminen heidän velipuolekseen. Poikien oikea isä on Tallak-vaari. Tämä salaisuus on ollut joidenkin perheenjäsenten tiedossa ja se on erottanut veljeksiä toisistaan samoin kuin yhden veljeksen homoseksuaalisuus. Äidin kuoleman jälkeen yhteinen joulunvietto tuo hieman onnea suvun tapaamiseen.
Kirjailija kuvaa lämmöllä ja ymmärtämyksellä kummallista ja rikkinäistä sukua. Suvun salaisuudet loivat varjonsa kaiken ylle. Veljekset olivat yksinäisiä, paitsi Erlend, jonka homoutta ei vanhoillisella maaseudulla ymmärretty. Hän oli päässyt irti suvun ahdistavasta ilmapiiristä ja luonut varakkaan ja onnellisen elämän kumppaninsa kanssa. Hän kuitenkin pelkäsi kumppaninsa ja sukulaistensa tapaamista. Rappeutunut maalaistalo ja kuolema hallitsivat Torin ja Margidon elämää. Tor eli äitiinsä kiintyneenä kotitilalla, jonka suppeassa elämänpiirissä kaikki oli rajoittunutta. Margido sai tyydytyksen ammattimaisesta ja huolellisesta kuoleman kohtaamisesta. Tähän maailmaan muualta tulleet Erlend, Krumme ja Torunn kohottivat tunnelmaa panemalla toimeksi kodin kunnostuksessa ja yhteisissä jouluvalmisteluissa:
”Siitä oli kauan, kun Tor oli syönyt näin hyvää ruokaa ja hän otti vielä kahdesti lisää. Paistin kuori oli ritisevän rapeaa ja kastike niin hyvää, että hän unohti käytöstavat ja muusasi perunat kunnolla kastikkeeseen. Hän huomasi, että pähkinänsärkijää pitelevä tonttu seisoi piirongin päällä. Siellä oli myös kulhollinen pähkinöitä ja vihreitä marsipaanipalloja sekä rasiallinen viikunoita. Olut, akvaviitti, kynttilät ja herkullinen ruoka täyttivät hänen mielensä kiitollisuudella ja suvaitsevaisuudella. Kukaan ei ollut vielä kohottanut maljaa, mutta uskaltaisiko hän tehdä sen nyt? Hän kohotti liköörilasia. – Malja …äidille”
Berliininpoppelit on ennakkoluuloton ja realistinen sukuromaani. Se kertoo Norjan maaseudusta ja aikojen muuttumisesta. Anne B. Ragde on taitava tarinankertoja, joka vetää lukijan mukaansa seuraamaan ihmisten kohtaloita ja maailman ja aatteiden muuttumista. Kirjasta on tehty suosittu tv-sarja. Kirja on ilmestynyt 2007 ja suomennettuna 2009. Kirjan henkilöiden tarina jatkuu trilogian kahdessa seuraavassa osassa, jotka ovat Erakkoravut ja Vihreät niityt.
- Eila Järvinen
tiistai 15. syyskuuta 2015
Kuukauden kirja: Syyskuu
Tekijä: Voltaire
Kirja: Candide
Alkuteos: Candide,
ou, l'optimisme (1759)
Julkaisutiedot: Helsinki : Tammi,
1998
Sivumäärä: 134 s.
ISBN: 95-31-1215-2
"On todistettu -- etteivät asiat voi olla toisin kuin ovat. Koska näet kaikki on tehty jotain tarkoitusta varten, kaikki tähtää välttämättä kaikkein parhaaseen tarkoitukseen. Ottakaa huomioon, että nenät on tehty kannattamaan silmälaseja; siitä syystä meillä on silmälasit. Jalat on ilmeisesti tarkoitettu kengitettäviksi, ja siitä syystä meillä on kengät. Kivet on muovattu louhimista ja linnojen rakentamista varten, ja siksi armollisella herralla on erittäin kaunis linna. Maakuntamme suurimman paronin tulee asua kaikkein komeimmin; ja koska siat on tehty syötäviksi, me syömme sianlihaa pitkin vuotta. On siis selvää, että ne, jotka ovat väittäneet kaiken olevan hyvin, ovat puhuneet pötyä; olisi sanottava, että kaikki on mitä parhaiten."
Tämä kappale
tiivistää melko täydellisesti koko kirjan idean. Se on kujeilevuudessaan kerta kaikkiaan
loistava ja siksi Voltairen Candidea voi lämpimästi suositella kaikille
yhteiskunnallisen satiirin ystäville.
Tarina
lähtee nopeasti käyntiin. Päähenkilö - iloluontoinen ja naiivi Candide - ja
hänen taustansa esitellään kokonaisuudessaan jo ensimmäisessä luvussa. Samalla
luodaan tarinan vastakkainasettelu, jännite, joka koukuttaa lukijan heti. Vaikka
kaikki onkin ”mitä parhaiten”, joutuu sankarimme kohtaamaan monia vaikeuksia:
hänet häädetään pois kotoaan ja värvätään armeijaan vasten tahtoaan, hän kokee
haaksirikon, maanjäristyksen ja likipitäen omat hirttäjäisensä. Noin
alkajaisiksi. Keskeinen ajatus kirjassa onkin se, että vaikka jotain pahaa
tapahtuu, siitä jollain erikoisella tapaa kuitenkin aina seuraa jotain hyvää.
Kirjan
kerronta on nopeatempoista, sillä siitä on valistuksen ajalle tyypillisesti
jätetty pois kaikki ”turha” maisemien ja tunteiden kuvailu. Henkilöhahmoista
esimerkiksi kerrotaan lähinnä heidän yhteiskunnallinen asemansa, ammattinsa tai
arvonimensä. Mitään ei alleviivata, lukijan tulkinnan ja mielikuvituksen varaan
jää paljon. Kirjan tärkein sanoma on jätetty rivien välistä luettavaksi.
Voltaire on
yksi maailmanhistorian sensuroiduimmista kirjailijoista ja eläessään hän joutui
usein vaikeuksiin valtaapitävien kanssa. Ehkäpä juuri tämän takia Voltairea voi
pitää myös erityisen taitavana ja kaunopuheisena kirjailijana. Candidessa hänen
sanansa säilä sivaltaa aatelisia, kirkkoa ja vallitsevaa
yhteiskuntajärjestystä. Hän tarjoaa lukijalle tilaisuuden pohtia omaa elämäänsä
ja yhteiskuntaansa vielä yli 250 vuotta myöhemminkin. Voltaire opettaa meitä
muun muassa rakkauden syvimmästä olemuksesta, rikkauksien katoavaisuudesta,
elämän (epä)reiluudesta ja epäonnen subjektiivisuudesta.
Jos jotakuta
nyt hirvittää tarttua yhden valistusajan suurimman ajattelijan kenties
kuuluisimpaan teokseen, olkaa huoleti. Candide toimii erinomaisesti myös
viihteellisenä seikkailukirjana ja se sopii myös nuoremmalle lukijakunnalle.
Juoni on sen verran omalaatuinen, ettei sitä pidä ottaa kovin vakavasti. Kirja
on parhaimmillaan, kun sitä lukee hieman pilke silmäkulmassa.
Suvi/Lumon kirjaston harjoittelija
perjantai 14. elokuuta 2015
Kuukauden kirja: elokuu
Tekijä: Strayed, Cheryl
Kirja: Villi vaellus
Alkuteos: Wild
Julkaisutiedot: Helsinki: Like, 2013
Sivumäärä: 408 s.
ISBN: 978-952-01-0859-5
Muoto: Sidottu
Lisäsin kirjan lukulistalleni vasta nähtyäni kirjaan perustuvan elokuvan trailerin. Elokuva on edelleen näkemättä, mutta kirja jäi pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin.
Villi vaellus on omaelämäkerrallinen matkakertomus, joka
sijoittuu vuoteen 1995. 26-vuotias Cheryl Strayed on menettänyt äitinsä
syövälle muutamaa vuotta aiemmin. Äidin kuoleman jälkeen Cherylin elämä lähtee
raiteltaan, ja kuvioihin astuvat huumeet, irtosuhteet ja lopulta myös avioero. Äidin kuolema hajottaa koko perheen ja hän irtaantuu
sisaruksistaan ja isäpuolestaan. Sattumalta löydetty kirjanen kuuluisasta
vaellusreitistä muuttaa hänen elämänsä täysin: hän päättää lähteä vaeltamaan
Pacific Crest Trailille yksin mukanaan vain jättimäinen rinkka sekä hatarat
tiedot vaeltamisesta vaikka pitääkin itseään ulkoilmaihmisenä.
Pacific Crest Trail (tai PCT, kuten siihen kirjassa
viitataan) kulkee katkeamattomana Meksikon rajalta Kaliforniasta hieman Kanadan
rajan yli ja on reilu 4000 kilometriä pitkä. Cherylin tavoitteena on kävellä
tästä noin puolet Mojaven autiomaasta Oregoniin sadan päivän aikana. Retkeilykauppiaiden
neuvoihin turvautuneena hän pakkaa Hirmuksi ristimäänsä rinkkaan tarpeellisia
(ja tarpeettomia, kuten hän tulee huomaamaan) varusteita ja aloittaa 1770
kilometriä pitkän taipaleensa.
Matka on pitkä, tuskallinen ja uuvuttava eikä hän kaunistele
tuntemuksiaan lainkaan. Koko ajan tulee tarkkailla ympäristöään karhujen ja kalkkarokäärmeiden
varalta, eivätkä kaikki ihmiskohtaamisetkaan ole mukavia. Välillä
postipaketeissa tulee vääriä varusteita, ruoka ja uni ovat vähissä ja kengät
hiertävät varpaankynnetkin irti. Silti lukija voi vain ihailla hänen
rohkeuttaan ja sinnikkyyttään, takaiskuista huolimatta hän jatkaa kulkuaan
eteenpäin päättäväisesti. Enemmän olisin toivonut luonnon kuvausta, sillä
maisemat PCT:llä ovat varmasti henkeäsalpaavat. Näiden sijaan hän keskittyy
kuvailemaan rutiinejaan sekä matkan haasteita ja onnistumisia. Cherylin
kohtaamiset muiden vaeltajien kanssa ovat mieltä lämmittäviä.
Kirjan luki nopeasti, teksti on sujuvaa ja tarina
mielenkiintoinen. Vaarana on, että kirja saattaa aiheuttaa myös lukijalle
vaellusinnostuksen. Valitettavasti tämän lukijan tapauksessa tiedot
vaeltamisesta ovat vieläkin heikommat kuin Cherylillä ennen matkan
aloittamista, joten taidan tyytyä vain odottelemaan varauksessa olevaa elokuvaa
ja fiilistelemään siinä näkyviä maisemia.
- Marjo Mannila
torstai 16. heinäkuuta 2015
Kuukauden kirja: Heinäkuu
Kirjailija: Erik Axl Sund, eli Jerker Eriksson ja Håkan Axlander Sundquist.
Kirja: Varistyttö- trilogia
Julkaistu: maaliskuu, kesäkuu ja lokakuu 2014
Sivumäärä: n. 400 sivua per kirja.
Kustantaja: Otava
Jeanette Kihlberg on elämäänsä turhautunut rikoskomisario, joka yrittää tasapainotella työn ja perheen välillä. Työpäivän jälkeen häntä odottaa kotona laiska aviomies joka ei liikauta eväänsäkään auttaakseen Jeanettea selviämään arjen kiireestä, sekä teini-iässä oleva poika. Kirjan toinen päähenkilö Sofia Zetterlund on hyvin kouluttautunut psykoterapeutti, jonka menneisyys on kaikkea muuta kuin avoin ja "normaali", mutta jonka tämä peittää täydellisesti.
Kirjojen päätarina sijoittuu Tukholmaan monien hämmentävien ja järkyttävien lasten murhatapahtumien ympärille, joita Jeanette tutkii. Yksi uhreista on Sofia Zetterlundin potilas, jonka kautta tämä liittyy mukaan rikostutkintaan. Sofian ja Jeanetten välille kehittyy hyvin intiimi ja erikoinen suhde, joka on hyvin suuressa osassa varsinkin kirjan toisessa ja kolmannessa osassa. Vaikka kirjojen juoni sijoittuukin melkein koko ajan jollain tasolla murhatutkimuksiin, niissä ehditään käsitellä myös monen ihmisen menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus. Erityisesti tapa, millä Sofian tarina kerrotaan on hyvin kiehtova ja hyvällä tavalla mielenkiintoinen.
Se, mikä erottaa tämän kirjan kaikista muista rikostrillereistä on tapa, millä nämä kaksi kirjailijaa tunkeutuvat ihmismieleen ja kaivavat sieltä yksiä kamalampia asioita mitä ihminen voi todistaa, ja saavat sen kuulostamaan taiteelta. Tämä omalla tavallaan brutaali ja sairas kirjasarja saa sinut miettimään asioita jotka järkyttävät ja kauhistuttavat, mutta toisaalta myös herättävät suuren mielenkiinnon. Kaikki tässä kirjassa on kuvailtu niin todenmukaisesti, että vähän mielikuvituksettomankin ihmisen ei ole vaikeaa kuvitella olevansa paikan päällä.
Olen aina pitänyt elokuvan tai kirjan lopussa olevasta ns. "ahaa- elämyksestä", ja nämä olivat varmasti kirjoista yksiä parhaista. Se miten kaikki lopulta tiivistyy yhdeksi kokonaiseksi tarinaksi viimeisen kirjan lopussa on aivan huikea tunne. Olet ollut kaksi ensimmäistä kirjaa kuin kärpänen katossa, ja varma siitä miten kaikki tulee päättymään, ja yhtäkkiä kaikki muuttuu, ja se jäy järkeen täydellisesti, ja vieläpä niin yksinkertaisella tavalla, että aina välistä tunnet itsesi vähän hölmöksi kun et tajunnut tiettyjä asiayhteyksiä.
Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat yhtään kiinnostuneet psykologiasta, varsinkin mielisairauksista ja sarjamurhaajista yhdistettynä rikosromaaniin. Rikosromaaniin tämä aihe yhdistettynä tekee siitä hyvin mielenkiintoisen. Itse olen aina ollut kiinnostunut psykologiasta, ja tämä kirja antoi minulle monia uusia innostuksen kohteita, mistä aion etsiä lisää tietoa. Erik Axl Sund onnistuu kolmen kirjan aikana avaamaan niin suuren tarinan, kirjoittamaan sen sujuvasti ja esittämään tämän kaiken vielä tavalla, mitä minä henkilökohtaisesti en ainakaan ollut ennen nähnyt. Tämä on yksi niistä kirjasarjoista jotka koukuttavat niin pahasti, että et vain voi päästää irti kirjastasi.
- Nadja / Lumon kirjaston kesätyöntekijä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)