Tekijä: Gerritsen, Tess
Kirja: Joka tulella leikkii
Julkaisutiedot: Helsinki: Otava, 2016
Sivumäärä: 238
ISBN: 918-951-129-694-2
Saatavuustiedot Helmetistä täältä.
Amerikkalainen viulisti Julia Ansdell löytää antikvariaatista ostamansa nuottivihon välistä tuntemattoman säveltäjän käsin kirjoitetun kappaleen. Palattuaan kotiin hän soittaa sävellystä kotona kolmevuotiaan tyttärensä Lilyn leikkiessä. Julia on syventynyt kappaleen soittoon kun yhtäkkiä tuntee kipua reidessään, hänen tyttärensä on iskenyt lasinsirpaleen hänen reiteen. Tämä on jo toinen kerta kun tytär on muuttunut väkivaltaiseksi kappaletta kuunnellessaan. Julia on varma, että jokin valssissa on sairastuttanut hänen perheensä ja muuttanut hänen tyttärensä.
Julia ryhtyy selvittämään sävellyksen alkuperää ja matkustaa Venetsiaan ystävättärensä kanssa. Jäljet johdattavat hänen toiseen maailmansotaan ja nuoreen juutalaissäveltäjään, Lorenzo Todescoon ja hänen perheeseen, joka jäi juutalaisvainojen uhriksi. Lorenzon kirjoittama kappale kietoo Julian mukaan elämänsä seikkailuun vaarantaen oman ja muiden hengen.
Joka tulella leikkii on mukaansatempaava kirja. Siinä hypitään Julian ja Lorenzon tarinoitten välillä tavalla joka pitää mielenkiinnon yllä. Kirja loppuratkaisu on mielenkiitoinen, ennalta odottamaton.
Tess Gerritsen on itse säveltänyt Joka tulella leikkii -romaanissa esiintyvän kappaleen ”Incendio” ja sen voi kuunnella hänen omilta kotisivuiltaan.
- Kati
perjantai 23. joulukuuta 2016
Helmet-lukuhaaste 2016: 49. Vuonna 2016 julkaistu kirja
Mentula, Mooses: Jääkausi (WSOY, 2016)
Jääkausi on kertomus koulukiusaamisesta sekä työyhteisössä tapahtuvasta kiusaamisesta. Teini-ikäisen Helmin perhe muuttaa pohjoiseen vain siksi, että koulukiusaaminen loppuisi. Mitä jos muuttaminen ei autakaan, vaan kiusatun asema jatkuu samanlaisena myös uudessa koulussa? Helmin elämä on jatkuvaa taistelua näyttääkseen vahvalta muiden silmissä, ja hän ottaakin mallia koirakouluttajien ajatuksista siitä, että koiralle pitää näyttää kuka on johtaja.
Opettaja Juhan tarina kulkee Helmin tarinan rinnalla. Helmi päättää ryhtyä kovikseksi ja levittää ylihuolehtivasta Juhasta juorua, että tämä on kosketellut oppilaita. Mitä tahansa Juha sanoo tai tekee, on osoitus hänen syyllisyydestään. Pikkukaupungissa juorut leviävät ja kaikki tietävät kenestä on kyse, eikä rehtori voi olla reagoimatta syytöksiin.
Kiusaaminen on raadollinen teema, mutta valitettavan totta monen ihmisen elämässä. Varoituksena mainittakoon, että Jääkaudessa toinen käännekohta on raiskaus, jota käsitellään aivan kuin se olisi hyväätekevä trauma, joka muuttaa uhrin omaa käyttäytymistä.
Tarkista kirjan saatavuus Helmetistä täältä.
Vuonna 2016 julkaistuja kirjoja:
Archer, Jeffrey: Vain aika näyttää
Brizzi,
Fausto: 100 onnen päivää
Busquets,
Milena: Tämäkin menee ohi
Fioretos,
Aris: Mary
Helminen,
Marjut: Appelsiinilehto
Hickam,
Homer H.: Takapenkin Albert : melkein tosi tarina miehestä, hänen vaimostaan ja
vaimon alligaattorista
Jonasson,
Jonas: Murhaaja-Anders ja hänen ystävänsä
Järvelä,
Jari: Tyttö ja seinä
Kesävuori,
Saara: Keskeneräinen kuolema
Koivisto,
Aino: Sivusaalista
Koski,
Kuutti: Kaira
Kovalainen,
Heikki A.: Mädän elämän alkeet
Kuisma,
Hanna-Riikka: Viides vuodenaika
Lehtinen,
Otto: Wurlitzer
Lehtomäki,
Jussi: Kerrostalosusi
Moster,
Stefan: Suurlähettilään vaimo
Nevanlinna,
Arne: Pako
Pekkola,
Mika: Pyhän Antoniuksen tuli
Piilola,
Tiina: Taivaanmerkit
Pulkkinen,
J.P.: Puhu Eevalle
Rothmann,
Ralf: Kuolema keväällä
Rusanen,
Jari: Hitlerin hansikas
Sainio,
Karita: Me emme elä samassa maailmassa kuin te
Silvonen,
Paula: Nukkemestari
Sinero,
Helena: Armonranta
Siro,
Juha: Idoli
Sirola,
Jouko: Palanneiden vuoksi: näyt mosaiikeissa
Walser,
Robert: Konttoristi
VanderMeer,
Jeff: Hyväksyntä
Vermes,
Timur: Täällä taas
Winman,
Sarah: Merenneidon vuosi
Wyld,
Evie: Kaikki laulavat linnut
Ylitalo,
Leo: Sururisti
- Marjo Mannila
- Marjo Mannila
torstai 22. joulukuuta 2016
TET-harjoittelija esittäytyy
Heippa kaikille!
Minä olen Janniina yhdeksänneltä luokalta Havukosken koulusta.
Olen kaksi viikkoa TET- harjoittelussa Lumon kirjastossa juuri ennen joululoman
alkua.
Hain kirjastoon harjoitteluun, koska pidän lukemisesta
vaikka sitä ei aina ehdi tekemään koulun takia niin paljon kun haluaisin. Minusta
lukeminen on kivaa ja rentouttavaa. Hyllyttäessä kirjoja olen löytänyt monia
uusia kirjoja, jotka voisin lukea ja olen yrittänyt painaa niiden nimet
muistiin. Minusta täällä on ollut mielenkiintoista ja kivaa työskennellä
ystävällisten ihmisen kanssa. Työntekijät osaavat opastaa minua hyvin,
annetuissa tehtävissä ja auttavat jos en osaa jotakin.
Olen oppinut paljon uutta kirjaston toiminnasta ja vähän
muustakin. Logistiikasta olen oppinut miten kirjat lajitellaan, kun ne
palautetaan kirjastoon. Olen oppinut myös varauksien merkitsemistä ja se on
ollutkin minun lempipuuhaani. Aakkosiakin on tullut kertailtua moneen kertaan,
sillä olen aakkostanut kirjoja hyllyille niiden omille paikoilleen. Olen myös
pääsyt satupiiriin mukaan, jossa kuuntelin muiden mietteitä kirjoista, jota he
olivat lukeneet. Olen saanut paketoida lahjapaperiin kirjoja, jotka olivat
tarkoitettu yllätykseksi kirjan lainaajalle. Sain myös liimata eri kielten
nimiä vieraskielisiin kirjoihin. Yleensä aamusta ei ollut paljoa tehtävää ja
oli paljon ylimääräistä aikaa, jolloin suoristelin kirjarivejä.
Minusta TET- jakso on ollut kivaa vaihtelua tavalliselle
koululle ja olen iloinen siitä, että valitsin juuri kirjaston siihen, sillä
täällä Lumon kirjastossa on ollut mukavaa. Kiitän vielä kaikkia Lumon kirjaston
työntekijöitä tästä kivasta kahdesta viikosta, jonka täällä tulen olemaan.
Terveisin Janniina
torstai 8. joulukuuta 2016
Helmet-lukuhaaste 2016: 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Loe, Erlend: Supernaiivi (Like, 2007, ensimmäinen painos 1998)
"Minulla on kaksi ystävää. Yksi huono ja yksi hyvä. Ja sitten minulla on veljeni. Hän ei ole kenties yhtä sympaattinen kuin minä, mutta kuitenkin o.k."
Näin alkaa norjalaisen Erlen Loen läpimurtoromaani Supernaiivi. Kirja kertoo miehestä, joka 25 vuotta täytettyään huomaa, että kaikki on merkityksetöntä. Hän saa lainaksi veljensä asunnon, ja päättää hylätä kaiken etsiessään uudestaan merkityksellisyyttä. Hän kirjoittaa listoja, heittelee palloa seinään, terapoi itseään hakka-pelin parissa sekä lukee kirjaa ajasta ja avaruudesta.
Kirjan nimi ja kannet antavat ymmärtää, että kirja olisi jotenkin lapsellinen. Tätä tukee myös Loen kirjoitustyyli, joka on pääasiassa lyhyitä yksittäisiä lauseita. Ei kuitenkaan kannata antaa tämän hämätä, sillä kaiken leikkimisen takaa voi löytää myös perinteisemmän nuoren miehen kasvutarinan rakkauksineen kaikkineen. Supernaiivi on ennen kaikkea hyvän mielen kirja, jonka jälkeen taatusti hymyilyttää.
Tarkista kirjan saatavuus Helmetistä täältä.
Lumon kirjaston henkilökunnan kirjasuositteluja:
Auster,
Paul: Näkymätön
Bodard,
Aliette de: Perhonen ja jaguaari
Bradley,
Alan: Piiraan maku makea
Clark, Mary
Higgins: Laulun loppu
Collins,
Suzanne: Nälkäpeli
Dovlatov,
Sergei: Matkalaukku
Fowler,
Karen Joy: Olimme ihan suunniltamme
Garcia Marquez, Gabriel: Mama Granden
hautajaiset
Gattis,
Ryan: Vihan kadut
Gavalda,
Anna: Kimpassa
Gerritsen,
Tess: Salametsästäjä
Green, John:
Tähtiin kirjoitettu virhe
Hall,
Steven: Haiteksti
Hassinen,
Pirjo: Sauna Paradis
Hemmingsson,
Nina: Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt
Holland,
Jennifer: Yllättävät ystävykset
Huygen, Wil:
Suuri tonttukirja
Høeg, Peter:
Rajatapaukset
Hämeen-Anttila,
Virpi: Alastonkuvia
Irving,
John: Kaikki isäni hotellit
Itäranta,
Emmi: Teemestarin kirja
Keinänen,
Minna & Nyman, Harri: Kissojen Suomi
Kubica,
Mary: Pretty Baby
Lappalainen,
Elina: Pelien valtakunta
Lawson, Jenny: Let’s pretend this
never happened
Loe, Erlend:
Doppler
Lupton,
Rosamund: Hiljaisuuteen hävinneet
Lust, Ulli:
Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä
Martel,
Yann: Piin elämä
Martin,
George R.R.: Valtaistuinpeli
Mayer, Deon:
Metsästäjän sydän
Miller,
Frank: Sin City
Moran,
Caitlin: Naisena olemisen taito
Moran,
Caitlin: Näin minusta tuli tyttö
Murakami,
Haruki: Maailmanloppu ja ihmemaa
Myron,
Vicki: Kirjastokissa
Newton, Joni
Marie: Planeetan parhaan vegepurilaiset
Niffenegger,
Audrey: Aikamatkustajan vaimo
Olsson,
Linda: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Pearson,
Mary E.: Kuka on Jenna Fox?
Rowling,
J.K.: Harry Potter ja Viisasten kivi
Ruiz Zafón,
Carlos: Tuulen varjo
Schwalbe,
Will: Elämän mittainen lukupiiri
Sjón: Poika
nimeltä kuukivi
Slaughter,
Karin: Kaunokaiset
Smith,
Wilbur: Vaaran vesillä
Takalo,
Tiitu: Tuuli ja myrsky
Tartt,
Donna: Tikli
Teeriaho,
Yrjö: Tietoa ja tarinaa Saariselältä
Uusma, Bea:
Naparetki: minun rakkaustarinani
Walsh,
Michael: Se alkoi Casablancasta
Weir, Andy:
Yksin Marsissa
Williams, John: Butcher’s Crossing
- Marjo Mannila
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)