perjantai 22. huhtikuuta 2016

TET-harjoittelija esittäytyy

Hei kaikille!

Olen kahdeksannella luokalla ja suoritan parhaillaan viikon mittaista TET -harjoittelua. Tähän asti se on sujunut hyvin. Valitsin Lumon kirjaston työpaikaksi, koska pidän kirjoista, ja viihdyn hyllyjen välissä tiedosta pursuvien kirjojen ympäröimänä.

Kirjaston henkilökunta on todella ystävällinen ja ymmärtäväinen. He auttavat ja ohjaavat kirjaston töistä epätietoista opiskelijaa. Heiltä uskaltaa kysyä neuvoa tai pyytää apua. Myös kahvitauoilla vallitsee lempeä ilmapiiri.

Nyt olen ottanut varauksia vastaan ja hyllyttänyt palautettuja kirjoja. Hyllyttäminen tuntuu aluksi hankalalta, koska siinä joutuu miettimään monta kertaa aakkoset läpi. Olen myös poistanut tuplakirjoja hyllyistä, vaihtanut kirjojen kategorioita ilmaisevia tarroja ja auttanut lautapelien päällystämisessä. Kirjastossa on aina jotain tekemistä!

Työelämään tutustuminen Lumon kirjastossa on ollut aika kivaa ja opettavaista. Tutustuin uusiin ihmisiin, koneisiin ja erilaisiin työtehtäviin. Olen myös iloinen siitä että saan jakaa mielipiteeni muiden kanssa tämän blogikirjoituksen kautta. Olen suositellut kirjoja Helmet–lukuhaasteeseen, joten kannattaa tarkastaa alle 18-vuotiaan suosittelemia kirjoja, sitten kun ne pääsevät haastehyllyyn. 

Terveisin, Alexandra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti