perjantai 13. toukokuuta 2016

#pojatkinlukee / vinkkejä yläkouluikäisille pojille



Edellisessä #pojatkinlukee -postauksessa listasimme vinkkejä alakouluikäisille pojille. Kirjavinkit olivat näytillä kirjastossa ja lähtivät lainaan sen verran vauhdilla että täydennystä täytyi tehdä useampaan otteeseen. Tällä kertaa vuorossa on kirjavinkkejä yläkouluikäisille pojille. Osaa kirjoista on vinkattu kevään aikana  Mikkolan ja Ruusuvuoren koulujen seiskaluokkalaisille sekä Korson koulun kasiluokkalaisille. Osan voit myös löytää lukudiplomista ensi syksynä.


Realistiset



Hulkko, Johanna: K18
Aksu saa jäädä kotiin koiravahdiksi muun perheen käydessä reissuilla. Näin hän saa vanhempiensa luottamuksen, mutta eräällä kerralla hän läträä liikaa viinan kanssa ja mokaa pahasti. Seurauksena on ongelmien vyyhti, jonka vuoksi hän menettää myös ihanan tyttöystavänsä Marian.

Lehtineva, Tiina: Hero
16-vuotias Eetu muuttaa takaisin Lontooseen vanhempiensa kanssa tavoitteenaan paikka tunnetun ratsastusvalmentajan tiimissä. Suunnitelmat sekoittaa tyttö, jonka perässä Eetu ajautuu tekemisiin huumeiden kanssa. Kun heroiini virtaa suonissa, tulee Eetusta joku toinen, eivätkä jengimaailman kamaluudet tunnu missään.

Rannela, Terhi: Yhden promillen juttuja
Tositapahtumiin perustuvissa fiktiivisissä ja moralisoimattomissa tarinoissa näyttäytyy viinanhuuruisen Suomen koko kuva nuorten silmin. Useimmat tarinat ovat vain muutaman sivun mittaisia, kaikki käsittelevät jollain tavalla päihteitä mutta ovat keskenään hyvin erilaisia.


Sumanen, Nadja: Rambo
Rambo on kasvanut kaksin äidin kanssa ja tottunut selviytymään yksin kun äidillä on paha masennuskausi. Kesäloma saa uutta virtaa kun hän pääsee äidin miesystävän vanhempien mökille. Aluksi paikka tuntuu paratiisilta, mutta sitten mökille ilmaantuu Liina. Rambo on vuoden 2015 Finlandia Junior -voittaja.

Kaskiaho, Reija: Nikottelua
Niko on 17-vuotias rento ja rauhallinen tyyppi, joka käy punttisalilla, pelailee tietokoneella ja juttelee kanilleen. Hänen lähipiirinsä ei kuitenkaan hyväksy yhtä asiaa hänessä: Niko on homo. Kirjassa käsitellään erilaisuutta, itsensä hyväksymistä, muiden ennakkoluuloja sekä niistä selviytymistä.

Karpio, Markku: Selviytymispeli
Taloudellinen lama on iskenyt myös paperikonetehdas Korpi Manufacturingiin, ja irtisanomiset synnyttävät läheisessä koulussa uudenlaisen nokkimisjärjestyksen: keiden vanhemmat ovat saaneet potkut ja ketkä pitää työnsä, keillä on varaa ostaa uusia tavaroita ja käydä Hesessä ja keillä ei. Miten käy, kun ysiluokkalaiset pojat lähtevät yhdessä partiovaellukselle, josta ei vastoinkäymisiä puutu?



Keränen, Mika: Maaliviivalla
18-vuotias Kalle Salonen on tiukan paikan edessä: hän on joukkueensa ykkösmaalivahtina ensimmäisessä Veikkausliigapelissään. Joukkue on niin fanien kuin vedonlyöjienkin ennakkosuosikki, mutta kulissien takana vehkeillään sopupeliä. Pelin alkaessa Kallella on puoli tuntia aikaa päättää pitääkö tontti puhtaana vai imuroida omaan maaliin.

Veirto, Kalle: Säbätalvi
Einari ajoi tyttöystävänsä kanssa humalassa skootterin pöpelikköön, nyt yllä leijuu sekä kymppitonnien oikeusjuttu että nyt entisen tyttöystävän perheen vihat. Sitten soi puhelin ja Einarin ura salibandyammattilaisena Heinolassa alkaa. Elämä menee uusiksi, mutta menneisyyden töpeksintä on edelleen mielessä.

Wickström, Mika: Meidän jengin Zlatan
Karri on vertaansa vailla oleva pelaajalahjakkuus, jota kaupungin kovimpien seurojen valmentajat houkuttelevat riveihinsä, mutta yhtäkkiä maalitykki ilmoittaa lopettavansa. Arsa on hänen paras kaverinsa, joka pelaa puolustajan paikkaa hiipuvassa joukkueessa. Uuden jengin perustaminen voisi olla ratkaisu poikien ongelmiin. Vaan mikä kääntäisi Karrin pään takaisin pelikentille? 




Mulligan, Andy: Roskaa
Neljätoistavuotiaat Raphael, Gardo ja Rotta asuvat kaatopaikalla ja tulevat jotenkuten toimeen myymällä kierrätyskelpoista tavaraa. Eräänä päivänä he löytävät laukun, jossa on lompakko, kartta ja avain. Poliisi on valmis maksamaan löydöstä, mutta pojat päättävät selvittää mysteerin itse ja sekaantuvat tappavaan salaisuuteen.

Tiainen, Marja-Leena: Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Tatu tapaa rannalla Iiriksen, johon ihastuu välittömästi. Iiriksellä on poikaystävä, ja lisäksi ex-poikaystävä joka tuntuu vainoavan Iiristä. Iiris muuttaa naapuritaloon ja Tatu huomaa jonkun kyttäävän Iiristä. Sitten Iiris katoaa, ja Tatukin on vaarassa. Kirja on helppolukuinen ja jännittävä tarina tempaa mukaansa välittömästi.

Coben, Harlan: Pakopaikka
Mickey Bolitair on teini-ikäinen nuori, jonka isä menehtyi auto-onnettomuudessa ja äiti on vieroitushoidossa. Mickey muuttaa uudelle paikkakunnalle Myron-setänsä luokse. Mickeyn uusi tyttöystävä Ashley katoaa jälkiä jättämättä. Mickey alkaa etsiä häntä, mutta etsintä ei tuota tuloksia, vain yllätyksiä toisensa perään. Kuka Ashley oikeastaan on?

Fantasia, scifi, kauhu, dystopiat ja maaginen realismi


Riordan, Rick: Kesän miekka
Äitinsä kuoltua 16-vuotias Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysynyt hengissä vain älynsä ansiosta. Eräänä päivänä hän tapaa enonsa, joka paljastaa uskomattoman salaisuuden: Magnus on viikinkijumalan poika. Nyt muinaisen Asgårdin jumalat valmistautuvat sotaan. 

Pettersen, Siri: Odininlapsi
Yminmaassa asuva Hirka on kuullut isältään, että susi on vienyt Hirkan hännän tämän ollessa pieni. Sekä Hirka että hänen lähipiirinsä eivät ole milläänsäkään puuttuvasta hännästä, mutta 15-vuotiaana Hirka saa kuulla olevansa ihminen, odininlapsi - hännätön olento toisesta maailmasta. Joku tahtoo tappaa Hirkan, jotta salaisuus säilyisi.

Waris, Helena: Vuori
Kaupungin keskellä oleva vuori on paljastumassa. Katakombeissa työskentelevä Lif saa käskyn kiivetä mahdottomalle vuorelle mahdollisimman nopeasti. Maailmanloppu on tulossa, mutta ennustuksien mukaan vain kaksi selviää siitä. Kuka on Lifin pari? Onko Lif ennustuksissa mainittu toinen selviytyjä? Kirja yhdistelee taidokkaasti viikinkien jumaltarustoa ja nykyaikaa.



Harstad, Johan: Darlah: 172 tuntia kuussa
NASA aikoo palata Kuuhun yli 40 vuoden jälkeen ja järjestää sen kunniaksi maailmanlaajuisen kilpailun, jossa kolme onnekasta nuorta pääsee mukaan matkalle. Voittajiksi valikoituvat norjalainen Mia, japanilainen Midori sekä ranskalainen Antoine. Samaan aikaan entinen astronautti seuraa matkan uutisointia kauhistuneena, sillä Kuuhun ei missään nimessä pitäisi palata! Lopulta Kuu näyttää visusti vaietun, vaarallisen pimeän puolensa.

Weir, Andy: Yksin Marsissa
 Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn, evakuoinnin aikana astronautti Mark Watneyn avaruuspuku hajoaa ja muut olettavat hänen kuolleen. Miten Mark saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Entä miten hän selviää hengissä odottaen vuosikausia kestävää pelastusoperaatiota? Tämä scifikirja toimii myös heille, jotka eivät muuten lue scifiä!

Bracken, Alexandra: Prinsessa, lurjus ja maalaispoika
Galaktisen imperiumin kaikkien aikojen suurin joukkotuhoase, Kuolemantähti, on valmistumassa, ja kapinallisten ainoa toivo on prinsessan, lurjuksen ja maalaispojan käsissä. Kirja kertoo alkuperäisen Star Wars -trilogian ensimmäisen elokuvan tarinan kolmen päähenkilön - prinsessa Leian, Han Solon ja Luke Skywalkerin - näkökulmasta.



Roth, Veronica: Neljä
Outolintu-trilogia täydentyy Tobiaksen tarinalla. Kaksi vuotta ennen kuin Beatrice Prior teki valintansa, myös Vaatimattomien johtajan 16-vuotias poika päätti aloittaa kaiken alusta. Uskaliaissa hän saa nimen Neljä. Hänen päätöksensä vaikuttavat tuleviin alokkaisiin ja paljastavat salaisuuksia, jotka uhkaavat koko osastojärjestelmää.

Yancey, Rick: 5. aalto
Ihmiskunta kituu henkitoreissaan tuntemattoman vihollisen kourissa, vihollisen joka on kirjaimellisesti toiselta planeetalta ja armottomuudessaan ylivertainen. Sen, mitä raivoava meri tai rutto ei tuhonnut, eliminoivat ihmishahmon ottaneet tappokoneet. Kuka tahansa voi olla soluttautuja ja sääntö yksinkertainen: älä luota keneenkään.

Alongi, K.K.: Kevätuhrit
15-vuotias Jade herää metrossa Sörnäisissä ympärillään pelkkää pimeyttä. Pian hänelle paljastuu karmea totuus: kaikki ympärillä olevat ihmiset ovat kuolleet. Sattuma heittää hänet yhteen neljän nuoren kanssa, jotka ovat kokeneet saman kauheuden ympäri kaupunkia. Yhdessä he aloittavat matkan maailmassa, jossa mikään ei ole kuin ennen.



Martin, George R. R.: Jäälohikäärme
Legendojen mystinen jäälohikäärme herätti pelkoa, sillä kukaan ei ollut milloinkaan kesyttänyt sellaista. Yli lentävä jäälohikäärme jätti jälkeensä kylmän ja lohduttoman jäisen maan. Mutta Adaraa ei pelottanut, hän oli talvilapsi, syntynyt ankarien pakkasten aikaan. Adara ei muistanut ensimmäistä kertaa, jolloin oli nähnyt jäälohikäärmeen, tuntui kuin se olisi aina ollut osa hänen elämäänsä.

Collins, Suzanne: Ylismaan Gregor
Kun 11-vuotias Gregor ryömii pikkusiskonsa Bootsin perässä kotitalon pyykkituvan ilmanvaihtokanavaan, hän putoaa New Yorkin alla sijaitsevaan hämärään Alismaahan. Siellä nuori kuningatar Luxa valtakuntineen on ajautumassa sotaan rottakuningas Grogeria vastaan, ja Gregor suostuu vastahakoisesti ottamaan vastaan ennustuksen lupaaman soturin roolin. 

Frey, James: Endgame - Loppupeli
Eri puolille maailmaa iskeytyvät meteoriitit surmaavat tuhansia. Se on merkki: loppupeli on alkamassa. 12 ennalta valittua nuorta edustaa ikivanhoja sukujaan Loppupelissä. Kilpailijoiden tavoitteena on löytää kolme avainta. Se, jolla lopulta on hallussaan ne kaikki, on voittaja. Avainten löytymiseksi heidän on ratkaistava vaikeita arvoituksia ja tarpeen tullen tappamaan kilpakumppaneita.



Black, Holly: Rautakoe
12-vuotias Callum on menettänyt äitinsä ollessaan vasta vauva. Callumin isä löysi vaimonsa ja joukon maageja kuolleena luolasta, jossa heidän olisi pitänyt olla turvassa viholliselta. Ainoastaan Callum selviytyi. Callumin löytäessä maagiset kykynsä hän saa kutsun Magisteriumin pääsykokeisiin, mutta hänen isänsä toivoisi ettei Callum olisi missään tekemisessä taikuuden kanssa.

Riggs, Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Jacob sai koko lapsuutensa ajan kuulla isoisänsä uskomattomia tarinoita orpokodista, jossa tämä varttui. Muut lapset olivat eriskummallisia: joku levitoi, toinen sytytteli tulia. Varttuessaan Jacob lakkasi uskomasta isoisän kertomuksiin, mutta isoisän kuollessa karmivalla tavalla hän päättää että asiaan on saatava varmuus. Ehkä tarinat hirviöistä eivät olleetkaan merkki höperöitymisestä.

Thompson, Kate: Yön eläjä
Bobby muuttaa Dublinista maalle pikkurötöstelyjen takia. Talon edellinen asukas on kadonnut mystisesti, mutta Bobby haikailee vain takaisin kaupungin sykkeeseen eikä pikkukylän meno kiinnosta. Naapurit kertovat, että talossa aikoinaan asunut lapsi katosi myös mystisesti. Vähitellen Bobbystä alkaa tuntua että jotain outoa on tekeillä. Kuka on s vanha nainen, jonka Bobbyn pikkuveli sanoo käyvän talossa öisin?

- Marjo Mannila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti