maanantai 21. maaliskuuta 2016

HelMet-lukuhaaste 2016: 20: Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan




















Sinisalo, Johanna: Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi, 2000)

Ennen päivänlaskua ei voi on  kaunis kertomus, joka tuo fantasiaelementtejä nykyajan Tampereelle. Kirjan maailmassa peikot eivät ole satuolentoja, vaan virallisesti tunnustettu eläinlaji. Kolmekymppinen Enkeliksi kutsuttu päähenkilö Mikael löytää kotinsa pihalta peikonpoikasen, eikä voi vastustaa kiusausta ottaa tätä mukaan kotiinsa. Kirja on rakenteeltaan jaettu eri kertojien näkökulmista esitettyihin pätkiin, joiden lisäksi seasta löytyy peikkohin viittaavia katkelmia runoista, kauno- ja tietokirjoista sekä nettisivuista. Tärkeänä teemana on myös ihmisten väliset valtasuhteet.

Tarkista kirjan saatavuus HelMetistä täältä.

Myös näiden kirjojen nimet viittaavat vuorokaudenaikoihin.

Adler, Elizabeth: Malibun yöt
Atkinson, Kate: Ihan tavallisena päivänä
Burroughs, William S.: Punaisen yön kaupungit
Camilleri, Andrea: Yön tuoksu
Cookson, Catherine: Yötaivas ja sarastus
Didierlaurent, Jeal-Paul: Lukija aamujunassa
Ellis, Bret Easton: Kalliit yöt
Ellroy, James: Yön syli
Eriksson, Kjell: Yökehrääjä
Franck, Julia: Keskipäivän haltija
Hietamies, Eve: Tarhapäivä
Honkasalo, Laura: Perillä kello kuusi
Hämeen-Anttila, Virpi: Yön sydän on jäätä
Irwin, Robin: Tuhannen ja yhden yön painajainen
Jaatinen, Heidi: Kaksi viatonta päivää
Kettu, Katja: Yöperhonen
Lehtolainen, Leena: Viimeinen kesäyö
Loe, Erlend: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
Lotz, Sarah: Neljäs päivä
Lähteenmäki, Laura: Ikkunat yöhön
Mercier, Pascal: Yöjuna Lissaboniin
Meri, Veijo: Yhden yön tarinat
Moravia, Alberto: Keskipäivän aave
Murong Xuecun: Unohda minut tänä yönä, Chengdu
Myllymäki, Arvo: Vihan ja rakkauden päivät
Nicholls, David: Sinä päivänä
Nummi, Markus: Karkkipäivä
Oz, Amos: Älä kysy yöltä
Pratchett, Terry: Yövartiosto
Pättikangas, Eira: Kuinka monta iltaa
Pääskynen, Markku: Vihan päivä
Roberts, Nora: Keskipäivän polte
Roberts, Nora: Pedon yö
Ruge, Eugen: Vähenevän valon aikaan
Sahlberg, Asko: Yö nielee päivät
Saisio, Pirkko: Betoniyö       
Tokarczuk, Olga: Päivän talo, yön talo
Westö, Kjell: Älä käy yöhön yksin
Vigan, Delphine de: Yötä ei voi vastustaa 

- Marjo Mannila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti