keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kirja-arkun joulukuu: 9.12.2015


















Teräs, Pertamo: Hämärinkäinen (Karisto, 2015)


Elämme vuodenaikaa, jolloin päivä on vain pieni tuokio kahden hämärän välissä.

Pakenemme kaamosta ja pimeää istumalla kirkasvalolamppujen alla, sytyttelemällä jouluvaloja ja pakenemalla ostoskeskusten väriloisteeseen tai etelän aurinkoon. Mitäpä jos tekisit toisin. Sammuta valot ja istu alas, anna kiireen mennä ja rauhoitu viettämään hämäränhyssyä. Tunne, kuinka hämärä laskeutuu ja verhoaa maan vaippaansa. Herkisty ja havaitse hämärinkäinen puuhissaan. Hämärinkäinen on pieni olento, jonka tehtävä on kutoa kangaspuillaan hämärää. Kutoessaan se laulaa ihmisille ja metsän eläimille hämäränhyssylaulujaan. Vasta sitten kun on riittävän pimeää, yöntekijät uskaltautuvat esiin. Niiden ompelukoneet surraavat valmistaen taivaalle tummaa samettia kuin valtavaa esirippua.

Yötä rakentamaan tarvitaan myös tähtiset ja kuunkierittäjät. Mutta miten käy kukankutojille kaamoksen aikaan?


Satu, leikkimieli ja mielikuvitus ovat parasta lääkettä kaamoskammoisille. Antaudu ja anna sadun viedä!

Tarkista kirjan saatavuus HelMetistä täältä.

- Maija Kantola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti