tiistai 8. joulukuuta 2015

Kirja-arkun joulukuu: 8.12.2015




















Kirkkopelto, Katri: Soiva metsä : Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus, 2015)

Kansallissäveltäjämme Jean Sibeliuksen syntymästä on tänään kulunut 150 vuotta, joten tämä vuosi on Kirjan vuoden lisäksi ollut myös Jean Sibeliuksen 150-juhlavuosi. Tänä vuonna Sibeliuksesta on julkaistu useampikin teos sekä lapsille että aikuisille. Ehkä kaunein näistä kirjoista on Katri Kirkkopellon Soiva metsä. Kirjassa on mukana äänite, jolla Sibeliuksen sävellyksiä soittavat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian.

Kirjan kertojaääni kuuluu Sibeliuksen lapsenlapselle, vaaleahiuksiselle tytölle, joka toivottaa lukijan tervetulleeksi Ainolaan ja vie tämän tapaamaan musiikkia kuuntelevaa, sikaria tupruttelevaa Sibeliusta. Tyttö kertoo, miten isoisän mukaan musiikkia on kaikkialla ja aihe uuteen sävellykseen voi löytyä vaikka lattialautojen narinasta. Isoisä vie lapsen mukanaan kävelylle Ainolan takana kasvavaan ihmeelliseen metsään, jossa säveltäjällä itsellään on tapana kuljeskella päivittäin. 

Katso video kirjan syntyprosessista täältä.

Tarkista kirjan saatavuus HelMetistä täältä.

- Marjo Mannila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti