perjantai 4. marraskuuta 2016

TET-harjoittelijat esittäytyvät

Moikka!

Me ollaan Pinja ja Riikka yhdeksänneltä luokalta Ruusuvuoren koulusta. Ollaan Lumon kirjastossa nyt toista viikkoa TET-harjoittelussa.

Paikkaa tultiin hakemaan Suomelle tyypillisenä sateisena syysiltapäivänä Pinjan vakioskootterilla körötellen. Vettä tiputellen seisoimme hetken aulassa odotellen toivottavasti tulevaa esimiestämme. Aulasta suunnattiin Pinjan märät Adidakset lattiaa vasten natisten Markon työhuoneeseen ja noin minuutin haastattelun jälkeen paikat olivat meidän.

Saavuttiin suoraan syyslomalta silmät umpeen muurautuneina kirjaston maailmaan ja uuteen työpaikkaamme.

Eka päivä sujui ilman ongelmia muiden työntekijöiden ohjauksella. Työt oli jaettu suurin piirtein yhteisiksi meidän molempien kesken, jotta oppiminen olisi helpompaa. Aamupäivä meni varausten käsittelyn ja hyllytyksen parissa, logistiikkaa opeteltiin hetki ja loppupäivä liimailtiin tarroja vieraskielisiin kirjoihin. Riikan saksankielen opettaja mahtaa olla nyt ylpeä! Eka päivä taisikin jäädä ainoaksi, jolloin muistimme pitää kahvitauot.

Ekan viikon loppupuoli räjähti Halloween-askartelujen parissa, kun paniikki iski koko kirjaston väelle kiireen sattuessa tielle. Halloween rämmittiin silti kunnialla läpi ja kuulimme positiivista palautetta illasta. Paperilepakoiden leikkaaminen saa silti yhä kylmät väreet aikaan.

Seuraava viikko alkoi sujua jo rutiinilla logistiikan ja varausten käsittelyn parissa. Riikka hallitsi loistavasti työskentelyn yksinään, vaikka Pinja potikin muutaman päivän kuumetta kotona. 
Kirjastossa vietetyn ajan aikana opimme hallitsemaan aakkoset, kirjapinojen kantamisen tasapainossa ja yleisesti sen, miten työympäristössä käyttäydytään. Suuri kiitos Lumon kirjaston ystävälliselle ilmapiirille ja huikeasta kahdesta viikosta!


Pinja & Riikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti